Olen nähnyt sellaisen
Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Parinkymmenen kertomuksen kokoelmassa aineina ovat luonto ja lapset. Arkisilta vaikuttavat lähiympäristön asiat houkuttelevat pysähtymään ja pohtimaan olioiden ja ilmiöiden olemusta. Miksi pidämme toisia elämiä suloisina ja toisia suorastaan iljettävinä. Onko kauneus tosiaan katsojan silmissä. Hyvä kysymys myös on, missä tavarat ovat silloin, kun ne ovat hukassa. Päähenkilöinä kertomuksissa ovat eläimet, kasvit, erilaiset esineet ja lapset, joiden maailmaa kirjailija katselee taidokkaasti pienen ihmisen näkökulmasta. Lasten ymmärtäjänä Maria Vuoriota onkin verrattu Teuvo Pakkalaan.
Kun tarinakokoelmaan Olen nähnyt sellaisen tarttuu, on luvassa mielikuvituksen lentoa ja hykerryttävää huumoria. Vähän surkuhupaisaakin huumoria on jutussa Kinkkutalosta ja sen omistajasta. Autolla ohi kulkiessa Justen ja Tiiten katse osuu aina taloon, joka on vuorattu alumiinilla, mikä saa sen näyttämään aivan jouluiselta kinkulta folioineen. Koska omistaja syö ja syö, hän alkaa muistuttaa itsekin lihavaa kinkkua, jonka takamus eräänä päivänä juuttuu puutarhatuoliin. Poikien on ihan pakko polkea pyörällä jututtamaan punakkaa kinkkumiestä. Kysymyksessä ei tietenkään ole uteliaisuus, vaan tiedonjano. Kuten tunnettua on lasten suusta voi kuulla totuuden. Kinkkumies ei erikoisine asumuksineen ole keksijä, vaan pelkästään hullu tai kännissä.
Jos malttaa jäädä tarkkailemaan puutarhaa, pihamaata tai metsää, voi luonnossa huomata monenlaisia kummastelun aiheita. Jäkälämerta ihaillessa saattaa havaita, että ne ovat sitkeitä kasveja, mutta kuka tulisi ajatelleeksi, että ne ovat myös asiallista porukkaa, joka pyörittää kokonaista yhtiötä. Porkkana on kaunis juures, jonka väri tuo mieleen hehkuvan auringon. Miten sellaisen värityksen voi saada, kun kasvaa mullan alla pimeässä myyrien kotisijoilla?
Metsässä pieni kurkistus pöllin alle saattaa olla antoisa. Kuka uskoisikaan, että sieltä löytyy päiväkirjaa kirjoittava tuhatjalkainen. Oikeinkirjoitus ei ihan kohdalleen osu, mutta tekstiä syntyy. Juoksujalkainen on hyvin huolissaan poikki menneestä jalastaan, vaikka se toivotteleekin itselleen reipasta mieltä. Onneksi kohdalle osuu naaras, joka kehuskelee uroksen ketteryyttä. Pian potilas ei edes huomaa, onko jalka terve vai pudonnut kokonaan pois, koska se on saanut kumppanikseen vauhdikkaan mimmin. Päiväkirjaan ilmestyy teksti: "Se naaras sanoi, että se on hulluna minun jalkoihin, me tanssitaan täälä kiven alla kaiket päivät."
Vuorio kulkee tyylilleen uskollisena omia polkujaan. Kirja on ollut Junior Finlandia -palkintoehdokkaana.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Kaksi teoksen kertomusta on julkaistu espanjankielisessä Pohjoismaiden lastenantologiassa Historias desde el hielo. Relatos de Dinamarca, Finlandia, Islandia, Noruega y Suecia (2003). Kertomukset ovat Ruskohyeena (La hiena parda) ja Ainoa mahdollisuus (Una oportunidad única). Käännös Ursula Ojanen. Julkaisia RBA.
Kun tarinakokoelmaan Olen nähnyt sellaisen tarttuu, on luvassa mielikuvituksen lentoa ja hykerryttävää huumoria. Vähän surkuhupaisaakin huumoria on jutussa Kinkkutalosta ja sen omistajasta. Autolla ohi kulkiessa Justen ja Tiiten katse osuu aina taloon, joka on vuorattu alumiinilla, mikä saa sen näyttämään aivan jouluiselta kinkulta folioineen. Koska omistaja syö ja syö, hän alkaa muistuttaa itsekin lihavaa kinkkua, jonka takamus eräänä päivänä juuttuu puutarhatuoliin. Poikien on ihan pakko polkea pyörällä jututtamaan punakkaa kinkkumiestä. Kysymyksessä ei tietenkään ole uteliaisuus, vaan tiedonjano. Kuten tunnettua on lasten suusta voi kuulla totuuden. Kinkkumies ei erikoisine asumuksineen ole keksijä, vaan pelkästään hullu tai kännissä.
Jos malttaa jäädä tarkkailemaan puutarhaa, pihamaata tai metsää, voi luonnossa huomata monenlaisia kummastelun aiheita. Jäkälämerta ihaillessa saattaa havaita, että ne ovat sitkeitä kasveja, mutta kuka tulisi ajatelleeksi, että ne ovat myös asiallista porukkaa, joka pyörittää kokonaista yhtiötä. Porkkana on kaunis juures, jonka väri tuo mieleen hehkuvan auringon. Miten sellaisen värityksen voi saada, kun kasvaa mullan alla pimeässä myyrien kotisijoilla?
Metsässä pieni kurkistus pöllin alle saattaa olla antoisa. Kuka uskoisikaan, että sieltä löytyy päiväkirjaa kirjoittava tuhatjalkainen. Oikeinkirjoitus ei ihan kohdalleen osu, mutta tekstiä syntyy. Juoksujalkainen on hyvin huolissaan poikki menneestä jalastaan, vaikka se toivotteleekin itselleen reipasta mieltä. Onneksi kohdalle osuu naaras, joka kehuskelee uroksen ketteryyttä. Pian potilas ei edes huomaa, onko jalka terve vai pudonnut kokonaan pois, koska se on saanut kumppanikseen vauhdikkaan mimmin. Päiväkirjaan ilmestyy teksti: "Se naaras sanoi, että se on hulluna minun jalkoihin, me tanssitaan täälä kiven alla kaiket päivät."
Vuorio kulkee tyylilleen uskollisena omia polkujaan. Kirja on ollut Junior Finlandia -palkintoehdokkaana.
(Mervi Koski/ Sanojen aika)
Kaksi teoksen kertomusta on julkaistu espanjankielisessä Pohjoismaiden lastenantologiassa Historias desde el hielo. Relatos de Dinamarca, Finlandia, Islandia, Noruega y Suecia (2003). Kertomukset ovat Ruskohyeena (La hiena parda) ja Ainoa mahdollisuus (Una oportunidad única). Käännös Ursula Ojanen. Julkaisia RBA.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
kertomuksia
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
109