Veljeni toisesta piiristä
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
7-8/1985
Teosarvio
Kirjan loppusivuille tuntemattomana pysyttelevä yrityksen työntekijä, joka käyttää nimimerkkiä Johannes, lähettää toimitusjohtajalle kirjeitä, joissa hän ottaa kantaa mm. yrityksen nimityspolitiikkaan, johtamistoimintaan sekä henkilöstöpolitiikkaan. Johannes toimii tienohjaajana. opastajana ja pyrkii ohjaamaan toimitusjohtajaa uudenlaiseen henkiseen ilmapiiriin ja ajattelutapaan. Hän piilottaa oman oppinsa toimitusjohtajalle osoittamiinsa kirjeisiin, ei kuitenkaan kovin salaisesti. Katsoisin teoksen olevan ensisijaisesti tunnustuksellisen kirjan, jossa kirjoittaja välittää oman, teosofista ajattelua edustanevan maailmankatsomuksensa. – Lukijaa Johannes ärsyttää ymmärtävyydellään ja ylitietävyydellään, mutta samalla hän pakottaa miettimään asioita syvällisemmin ja ottamaan kantaa. Teos tulee kirjastoissa saamaan oman lukijakuntansa, joskaan ei ehkä kovin laajan. Itse teoksen perusasetelmaa pidän erittäin onnistuneena. Oletan silti monen lukijan hämmästyvän kirjan sivuilla esiin tulevaa kirjoittajan ominta sisintä. Oletettavasti alkulähtökohdat ohjaavat odottamaan selkeämpiä juonellisia painotuksia.