Paholainen satamassa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1968

Teosarvio

On vähän vaikeata päätellä, millaisille lukijoille tämä ensimmäisen maailmansodan vakoilusta ja merisodasta kertova romaani on tarkoitettu. Noin puoliväliin olin sitä mieltä, että tässä on nyt erityisesti naislukijoille kirjoitettu vakoiluromaani, päähenkilönä kaunis ballerina. Mutta sitten tanssijatar yht'äkkiä kuolee, ja loppu kirjasta on pääasiassa merisodan kuvausta, mikä tuskin useimpia naislukijoita kiinnostaa. Eipä silti, ei hyvä (viihde) kirja toki osoitelappua kaipaakaan; en kuitenkaan tiedä onko tämä teos aivan niin hyvä. Taitavasti kirjoitettu, mutta rakenteeltaan epäsuhtainen romaani.