Vuoden 1939 ensilumi

Tapio on ryhtynyt suureen työhön: lähtien nykyaikaisen voimalaitostyömaan lakkotilanteesta hän pyrkii laajaan ja tarkkaan kuvaan suomalaisista tällä vuosisadalla, osittain 1800-luvullakin. Kuvaan kuuluvat asenteemme, ideologiamme, yksilöiden ja yhteisöjen – työporukan, paikkakunnan, kansakunnan – väliset suhteet sekä suhtautuminen luontoon, avioliittoon, työhön ja omaisuuteen. Romaanin kertoja-minä, työmaan omistajainsinööri, kulkee edestakaisin omien kokemustensa sekä isänsä ja isoisänsä muistojen välillä. Tapiolla on edelleen välitön kosketuksensa keskisuomalaisiin tapahtumapaikkoihin ja niiden ihmisiin ja tämä lisää romaanissa sekä voimaa että lyyrisyyttä. Näin hän saa läheisesti ja henkilökohtaisesti kuvatuksi mm. sen, miten ihmisille on käynyt ideologioita toteutettaessa ja niiden takia. Tyyliltään muuten itsenäinen Tapio tulee toisinaan nuoruutensa keskeisen kirjailijan Sillanpään tuntumaan joskus häiritsevälläkin tavalla; usein Tapio myös katselee asioita samalla lailla terävästi kuin Sillanpää ja perinne jatkuu tässä suhteessa erittäin kiinnostavalla modernilla tavalla. Tapion kirjan joissakin rakenneratkaisuissa on kysymisen sijaa, mutta näkemykseltään se on vuoden tärkeitä romaaneja.