Mammutin metsästäjät

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1986

Teosarvio

Kivikaudesta kertovan sarjan kolmas osa kuvaa vuotta, jonka Ayla ja hänen Hevosten laaksosta löytämänsä Jondalar viettävät mammutinmetsästäjäin heimon luona. Rauhaa rakastavan heimon ihmiset ovat, kuten Ayla ja hänen kumppaninsa, verrattain kehittyneitä, heidän tapojaan ja keskinäisiä suhteitaan kuvataan laajasti. Asumisen, työkalujen valmistuksen ja käytön, vaatteiden ja ruokatapojen kuvailu on erittäin yksityiskohtaista ja perustu-nee kaivauslöydöistä saatuihin tietoihin. Sivumäärä on mittava siihen katsoen, että varsinaisia tapahtumia on vähän. Ayla keksii ohimennen uusia hyödyllisiä työtapoja sekä kesyttää sudesta kotikoiran. Jondalar kärsii mustasukkaisuuden tuskia ja kiristelee hampaitaan niin että vaikutelma muuttuu lopulta koomiseksi. Muutenkin kirjassa on toistoa, rakastelukohtaukset ovat lähes sanasta sanaan samanlaisia ja pariskunnan välisiä väärinkäsityksiä vatvotaan pitkästyttävästi. Lopussa nuoret lähtevät kohti Jondalarin kotimaata. Tarina siis jatkuu.