Reinon veljenpoika

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1978

Teosarvio

Työympäristön ja aktiivisti osallistuvien ihmisten kuvaajana aikaisemmissa romaaneissaan harvinaisen kiintoisiin tuloksiin yltänyt Keijo Siekkinen on neljännessä kirjassaan lähtenyt laajentamaan aluettaan, ei tosin niin jyrkästi kuin takakannen esittelystä voisi päätellä. Hauskuus ja veijarimaisuus eivät minusta ole tämän Reinon veljenpojan keskeisiä ominaisuuksia, varsinkaan semmoisen keskushahmon kuin pikkurikollisen ja varhaiseläkeläisen Nuken etevästi piirretyssä kuvassa ei ole mitään huvittavaa. Kertoja-minäänsä, kaksi runokirjaa julkaistuaan leipänsä mainosriimeistä saa vaan Armakseen, Siekkinen suhtautuu raikkaan ironisesti. Taustalla mutta merkitykseltään keskeisenä häämöttää voimakas naishahmo, Armaksen vaimo Sinikka, jonka kautta Siekkinen myös painokkaimmin pääsee käsittelemään työväenliikkeen ongelmia. Tarinaniskentä kuljettelee Siekkistä väliin liiankin rajusti - tässä muistojen ja havaintojen runsaudessa olisi ollut säästämisen varaa -, mutta vaikka romaanin heikkoudeksi näin jääkin tietty höllyys, sitä lukiessa on hyvä ja varma olo.