Apinoiden planeetta

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1965

Teosarvio

Kuvitelma ajasta, jolloin matkustellaan noin vain planeetalta toiselle miljoonien valovuosien matkoja, ja jolloin maailmankaikkeus ainakin osaksi on älykkäiden apinoiden hallinnassa. Kirja yrittää samalla ivailla joitakin oman aikamme ilmiöitä, mutta jää siinä puolitiehen, satiirin kärki ei ole kyllin terävä. Lukijaa kieltämättä huvittaa - jotakuta ehkä harmittaakin - kuvitelma yhteiskunnasta, missä etevät apinat testaavat jopa eläimeksikin alhaisella tasolla olevien ihmisten refleksejä ja älyntoimintoja. Juttu vaikuttaa kuitenkin keinotekoiselta, mitä ei tieteisromaaninkaan suinkaan aina tarvitse olla.