Minä itse sen tein

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1962

Teosarvio

Helvi Erjakka on kuten tähän aikaan eräät muutkin kirjailijat ryhtynyt erittelemään vähäpätöiseltä tuntuvan, itsekeskeisen yksilön toimia ja ajatuselämää. Kirjan päähenkilö, muotiliikkeessä työskennellyt nainen on tehnyt kuin huomaamattaan kavalluksen ja muistelee sairasvuoteella sitä, miten kaikki on tapahtunut. Selvittely on tehty melkoisella taidolla ja monet kirjan kohdat ovat hyvin elävät, mutta ei tähän asiaan sittenkään oikein jaksa innostua, missä sitten syy lienee. Teosta voi kyllä kirjastoihin suositella.