Tiimalasi
Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Teoksen kuvailutiedot
Tekijä
Ilmestynyt numerossa
3/1954
Teosarvio
Nuoren, elämänjanoisen tytön kehityksen kuvaus on parasta, mitä tämä romaani tarjoaa. Tytön kohtalonomainen kiintymys veljeensä ja sukuunsa sekä 1700-luvun puolivälin norjalaisen maalaiselämän kuvaus ovat väkevä tausta murhenäytelmään, rikokseen, jonka tapahduttua kertojan ote herpoaa. Naiseksi varttunut tyttö karkaa kolme kertaa esivallan käsistä. Lukijasta tuntuu, kuin hän karkaisi myös kertojan käsistä saavuttamattomiin palaten vasta vain varjona entisestään ajan jo tiimalasissa valuessa loppuun. Romaani ei ole vailla ansioita, mutta sen elämä on ahdistavaa ja uhanalaista, josta näyttää vapauttavan vain kuolema ja kaipaus iankaikkiseen elämään.