Älä itke äitini

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1974

Teosarvio

Pirkko Arhippa on ilmeisen päättävästi halunnut muuttaa kirjailijaimagoaan ja osoittaa kertojankykynsä muussakin kuin dekkarien teossa, koska on ryhtynyt pienkustantamon osakkaaksi ja tavallaan siis itselliseksi kirjojensa tuottajaksi. Mielestäni kirjailijalla tulisi toki tällainen muuttumisen ja uusien kokeilujen oikeus olla ihan kustantajasta riippumatta, mutta etenkin jossakin tietyssä lajissa hyvin menestyneen kirjailijan kohdalla tämä lajinvaihdos kaiketi aiheuttaa kitkaa ihan lukijoidenkin kannalta. Enkä itsekään mahda mitään sille, että mielestäni tämän nuoren pojan jollakin tavoin vanhahtavan tuntuinen kehitystarina hyvänsävyisestä ja alistetusta renkipojasta ahdinkoon joutuneeksi työttömäksi ja asunnottomaksi kaupungissa, on perinnäisiä sosiaalisia mustavalkea-asetelmia painottaessaan kerronnallisesti heikompi kuin Arhipan aikaisempi dekkarituotanto, jossa kyllä onkin kynttä aimo annos.