Kaksi

Tyyppi

tietokirjat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kahden suomenruotsalaisen kulttuuripersoonan ja kirjailijan avioliitto on eittämättä ollut vuosisadan rakkaustarina. Märta Tikkanen kuvailee kirjassaan omaa kasvuaan kirjailijaksi suuren henkistä ja fyysistä tilaa vievän kuvataiteilija-kirjailija Henrik Tikkasen rinnalla. Kirja kuvaa aikaa 50-luvun lopulta 80-luvun puoliväliin, tuon ajan kulttuurielämää ja yhteiskunnallisia muutoksia sekä kirjoittamisen ohessa käytävää keskustelua naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta. Kummankin kirjailijan teosten syntyhistoriaa ja taustaa kuvaillaan. Perheen ilot ja tragediat polveilevat tavallisen perhe-elämän lomassa. Henrik Tikkasen voimakas, vaativa ja oikukas persoonallisuus ja alkoholismi saavat selityksiä ja ymmärrystä mutta myös arvostelua. Ennen kaikkea - ja aivan kaiken aluksi - on kysymyksessä kuitenkin rakkaus, ihailu ja intohimo, jota nämä kaksi tuntevat toisiaan kohtaan synkimpinäkin aikoina. Rakkaus, jota ilman kumpikaan ei osannut elää. Kirja päättyy Henrik Tikkasen kuolemaan 1984. Kirjan lopusta löytyy luettelo Märtan ja Henrikin kirjallisesta tuotannosta.
(Satu Vähämaa/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Nimi

Alanimeke

kohtauksia eräästä taiteilija-avioliitosta

Ilmestymisaika

Kustantaja

Kieli

Kääntäjä

Nimi

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

362

Kustantaja

Kieli