Tuulen ja tyvenen aika

Tästä Librumin romaanikilpailussa toiseksi sijoittuneesta teoksesta olisi voinut tulla tärkeä ja oikein hyväkin puheenvuoro nykyisin käytävässä vanhainkotikeskustelussa. Alkupuolen vastahakoisen vanhainkodin uuden miesasukkaan yksinpuhelussa on nautittavaa kirpeyttä ja vanhainkodin elämänmuodon kriittisesti nähtyä tragikomediaa, ja muutenkin vanhainkodin johtajana toiminut tekijä leikkaa kipeän realistista laatukuvaa vanhainkodin apeasta arkimenosta, joka sekä vanhusten että hoitohenkilökunnan kannalta nykyisellään on passivoivaa ja ahdistavaa niin hyvin ja tehokkaasti kuin vanhusten ulkoisesta hyvinvoinnista koetetaankin huolehtia. Ilmeisesti tekijän tarkoitus on lisäksi ollut osoittaa, mitä ja kuinka hoitajien yksityiselämä vaikuttaa ammattiin, mutta nämä ainekset muodostavat pienimuotoisen teoksen rasitteen. Syntyy rakenteen kannalta ylenmäärä hajoittavia tekijöitä ja keskeneräisyyden tuntu todella tärkeistä asioista puhuttaessa.