Jääthän luokseni

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1981

Teosarvio

Hienosukuinen perhe on köyhtynyt ja joutunut myymään linnansa äkkirikkaalle liikemiehelle. Perheen tytär, sietämättömän oikutteleva kakara, menee kiukuspäissään uuden linnanherran kanssa "järkiavioliittoon", kun ei saa sydämensä valittua, samalla hän kuvittelee kostavansa vanhemmilleen sen, että nämä näyttävät pitävän enemmän toisistaan kuin tyttärestään. Tietysti siitä lopulta kehkeytyy suloinen perhesopu ja rakkausavioliitto. - Jos olen naistenlehteni oikein lukenut, on tämä B. Cartland Englannin tulevan kuninkaan isoanoppipuoli (!), huikea menestyskirjailija jo ennestään. Millainen menekki onkaan tulevaisuudessa, kun kaikki ilmainen kuninkaallinen mainonta käytetään hyväksi. Ikävä kyllä B. C. ei tätä mielestäni ansaitse. Jopa Netta Muskett-vainajakin kirjoitti parempia romansseja.