Vaitiolo

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1981

Teosarvio

Takakansi kertoo tekijän olevan Japanin tunnetuimpia kirjailijoita, mutta omat valitettavan vajavaiset hakuteokseni eivät hänestä kerro. Teos ainakin on monessa suhteessa sangen mielenkiintoinen ja pohtimaan pakottava. Keskushenkilönä on portugalilainen pappi, joka 1630-luvulla lähtee nuoruutensa palavassa uskossa jatkamaan kristinuskon levitystyötä Japaniin, jossa alkuaikojen suvaitseva suhtautuminen kristinuskoon on kääntynyt täysin kielteiseksi. Vaikka kristinuskon levittäjiltä on kielletty pääsy maahan, kristittyjä vainotaan ja viimeiset papit ovat joko kokeneet marttyyrikuoleman tai painostettu luopioiksi, nuori pappi pääsee salaa maahan ja tapaa myös kristittyjä kyläkuntia. Ennen pitkää hän on kuitenkin keskellä kärsimystä ja kuolemaa, itsekin vangittuna ja painostuksen alaisena. Papin uskonkilvoituksen ydinkysymykseksi nousee Jumalan vaitiolo: miksi Jumala sallii uskovaistensa kaikki kärsimykset vaiti ollen ja itsestään merkkiä antamatta. Myös hänestä tulee luopio, mutta juuri siinä hän lopultakin uskoo noudattavansa syvintä kristillisen rakkauden oppia. Japanilainen ja länsimainen elämän- ja uskonkäsitys asetetaan teoksessa eräänlaiseen ristivaloon, joka herättää lukijassakin yhä uusia näkökulmia ja tulkinnanvaraa.