Auringonlaskun portaat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1981

Teosarvio

Kaksi vuotta sitten ilmestyi Anne Hännisen harvinaisen laaja esikoisteos Yön tina sulaa aamuun, joka toi esiin persoonallisen ja lahjakkaan nuoren kirjoittajan. Hännisen maailma jakautuu jyrkästi kahtia: toisaalla ovat luonto ja lapsuuden kadonnut maisema, toisaalla taas teknistynyt ja tuhoava kaupunkiyhteiskunta, jota vastaan runoilija taistelee leimuavin sydämin. Hänninen ei tunne eikä tunnusta vaihtoehtoja eikä kompromisseja, hän on yhtä luonnon kanssa, eikä huomioi muunlaisen maailman olemassaoloa. Hän on romantikko, jonka runot ovat väkeviä, mustavalkoisia tai punamustia. Ensimmäisen kokoelman jälkeen ilmaisu on tarkentunut, kypsynyt - ehkä kustantajakin on malttanut karsia enemmän, jolloin aiheen suppeudesta huolimatta on vältytty esikoista vaivanneilta toistoilta. - Kirjan taidokkaat ja vahvatunnelmaiset kuvat on tehnyt Outi Markkanen, jonka rikas fantasia tuntuu erityisen hyvin soveltuvan runojen kuvitukseen.