Kankaanpää, Mirjam

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Ammatti

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Kirjailijan omat sanat

Motto: Tyytymätön ihminen ei
löydä mukavaa tuolia

Rukoile ja tee työtä!
Olen erittäin sosiaalinen luonne. Jo 60-luvulla Lieksassa asuessamme tallensin murteita Suomen Sanakirjasäätiölle ja kirjoittelin lehtiin. Olen saanut tarkan murrekorvan, kuten FM Maiju Länsimäki sanoi aikoinaan.

Me pielisjärveläisetkin olemme ihmisiä ihmisten joukossa, vaikka esim. kotkalaiset katkokielisesti puhuvat luulevat savolaisiksi: omaa tyhmyyttään, kuten minä; kiirehdin markkinoille pienkustantamon kautta, vaikka Kirjayhtymällä romaani olisi ilmestynyt 1982, siis vuotta myöhemmin.

Koskaan en ole joutanut elämään omaa elämääni auttaessani toisia, mutta hyvä niin, olen tyytyväinen ja tasapainoinen. Se siitä.

Elämäkertatietoa

Kansakoulu, erilaisia kursseja

Liikealalla ja rakennusalalla 4 v.

Sosiaalialan kenttätyössä

Asuinpaikka Kotka vuodesta 1961

Tekstinäyte

Ennen kuin Helmi on ehtinyt kunnolla sanoa viimeisen sanan, pomppaa mies ylös ja on jo pesuvatien luona.
- On tämä vasemmistolais enemmistöinen kaupunki. Mä alan olla sitä mieltä, että sosialismi on samaa kuin kateus.
- Mitäs tuo nyt on?
- Sitä se on, että kun tekee ahkerasti työtä, niin työnantaja tykkää, mutta toverit haukkuu niin perkeleesti. Ei kaikki, vaan sitä pirullisemmin ne harvat ja valitut. Itte eivät pane rikkaa ristiin silloin, kun ei ole ajoja, vaan istuvat lata perseen alla. Kun herrat tulee, sitten mennään ja vouhotetaan. Mä istun perskeles, tuli herra tai narri, jos tartten levätä, mutta teen muutakin jos ei ole ajoja, vaikka herrat olis helvetissä.
- Sinä et oo silimän palvoja.
- Ne jo aikaa sitten olivat jotkut kaverit käyneet konttorissa sanomassa, että mä pääsin liian nopeasti trukkiin. Olis ollu talossa kauemmin olleita. Parhaani teen, arvostelkoot herrat tai toverit miten haluavat.

[Vierailla veräjillä. Reios 1981, s. 35]

- - - - -

En ajattele runon kaavaa
kirjoitan mitä tunnen.
Ihminen kaupunki luonto
koko elämä arkkitehtuuria,
antakaa edes sieluni olla
kaavoittamatta,
kaavoittakaa kuoltuani.

- - - - -

Meitä on paljon
joilta ei kysytä,
joita ei kuunnella,
yksilön tiedot jäävät käyttämättä
valta on vahvemmilla

asettavat velvotteita
jotka meidän on täytettävä.

kun joku paljon nähty ja kuultu kuolee
olen, ironista kyllä, hyvilläni vilpittömästi,

että kaikille tulee loppu.

[Tuntoja ja tunnelmia. Reijo-kustannus 1983, s. 15, 26]