Heinola, Väinö
Tekstinäyte
Pois haipuu mielestämme ajan kuvat
ja poijes myllysillat unhoittuvat.
Pois häipyy muistot kaikki souvarista,
ei tukilla oo enää kulkemista.
Tää kaikki tehty ompi ihmiskäsin,
mä siellä tuskin enään silmät pesin.
Näin tapaa aika myllysillan, kosken,
ja poijes myllysillat unhoittuvat.
Pois häipyy muistot kaikki souvarista,
ei tukilla oo enää kulkemista.
Tää kaikki tehty ompi ihmiskäsin,
mä siellä tuskin enään silmät pesin.
Näin tapaa aika myllysillan, kosken,
On kalvennut senkin rusoposken,
min kanssa kerran vietin mylly-iltaa
nyt muistelen vaan vanhaa kivisiltaa.
Sen kivet harmenee jo alla sammalien
kun askel harvennut on kulkevien.
Nyt pitää pato veden kahlehissa
ja mylly kulkee maita traktorissa.
Ja lahoo mylly, lahoo myllysilta,
on kuollut elämä sen tanhuvilta.
Mi mieleeni nyt toi sen mylly-illan
ja yhden ainokaisen kesä-illan.
On elo ihmisen kuin myllysilta,
sit katsot ensin kivirappusilta.
Se kaaren tekee yli elon-virran
ja unikuvana näät elon pirran,
mi palttinahan kuteitansa jakaa,
lyö raidan vuorollansa vuotten takaa.
(Ote runosta Vanha myllysilta samannimisestä teoksesta 1979)
min kanssa kerran vietin mylly-iltaa
nyt muistelen vaan vanhaa kivisiltaa.
Sen kivet harmenee jo alla sammalien
kun askel harvennut on kulkevien.
Nyt pitää pato veden kahlehissa
ja mylly kulkee maita traktorissa.
Ja lahoo mylly, lahoo myllysilta,
on kuollut elämä sen tanhuvilta.
Mi mieleeni nyt toi sen mylly-illan
ja yhden ainokaisen kesä-illan.
On elo ihmisen kuin myllysilta,
sit katsot ensin kivirappusilta.
Se kaaren tekee yli elon-virran
ja unikuvana näät elon pirran,
mi palttinahan kuteitansa jakaa,
lyö raidan vuorollansa vuotten takaa.
(Ote runosta Vanha myllysilta samannimisestä teoksesta 1979)