Slunga, Heli

Kuvatiedoston lataaminen

Photograph information

© Ilpo Vainionpää / WSOY

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Tekijän saamat palkinnot

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Teokset

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

romaanit

Tyyppi

runokokoelmat

Tyyppi

runokokoelmat

Elämäkertatietoa

Heli Slunga on Oulussa asuva kirjailija, esiintyvä runoilija ja kirjoittamisen opettaja. Hän on toiminut monipuolisesti taiteen kentällä vuodesta 2008. Palkintoja ja ehdokkuuksia mm. Oulun Vuoden Taiteilija 2013, J. H. Erkon runokilpailu, 2. sija, 2007, Poetry Slam -hopea 2007, Tanssiva Karhu-ehdokkuus 2015, Lappi-kirjallisuuspalkintoehdokkuus, 2017. Slungan runoja on käännetty yhdeksälle kielelle.

---

Harrastukset: metsissä kulkeminen, ratsastus, lukeminen, ajattelu, taide.

Makuasioita:

unohtumattomat ja vaikuttaneet taide-elämykset:
Italialainen neorealismi, dekadenssi yleisesti, Sylvia Plathin runot, Munchin maalaukset, kauniit kauhuleffat, Kalervo Palsa, Rimbaud, Baudelaire, Nabokovin Lolita, Uuno Kailas, Tšehovin novellit, William Blake, P. J. Harvey, Kauko Röyhkän rocklyriikka, Burzum, Sopor Aeternus, H.R Giger, Vivaldi, George Orwell, Huxley, H. P. Lovecraft, Tolstoi, Nietzsche, Schopenhauer, Marcuse, Aleister Crowley, Timo K. Mukka, Pirjo Hassinen…siinä ensimmäisiä mieleen tulevia. Burleski ja goottiestetiikka.

fiktiivinen henkilö, johon voisit samaistua:
L. Onervan Mirdja, Marcel Proustin Swannin rakkauden Swann, Flaubertin rouva Bovary. Munchin Huudon huutaja. Samastun kohtuuttomiin ihmisiin.

kiehtova historiallinen henkilö:
Jeesus.

Tekstinäyte

Susi



Kukapa minua on koskaan uskonut, mutta jos suoraan sanotaan,

Punahilkka oli viheliäinen nymfomaani joka itse kerjäsi tulla syödyksi.

Yöstä toiseen hän riensi kimmoisat pakarat tytisten ja

punainen tukka tulessa luokseni.

Tietysti minä söin eteeni levitetyt herkut.

Aluksi vain pieniä, tarpeettomia osia:

silmäluomen, korvalehden tai pikkuvarpaan, palan

omenankirpeää poskea, kauneuspilkun silmäkulmasta

ja aamun tullen tämä pervo messiaskompleksinen pikkutyttö

heitti viitan ruhjeidensa päälle ja

tömisti takaisin kotiin.

Olisittepa nähneet sen ilmeen, niin omahyväinen ja raukea

voi olla vain täysin pilaantunut yksilö

joka kantaa mustelmiensa

sinimustasta mädänkeltaiseen liukuvaa sateenkaarta

suuren intohimon todistuksena.



Hän palasi joka yö.

Kun jalkoja ei enää ollut, lykki kaluttuja luitaan pyörätuolissa.

Ja kun lopulta olin syönyt hänet

lantion yleisen käymälän ovea myöten,

ulosteiden tahrimaa emalisydäntä myöten,

hän alkoi hankalaksi ja hakkasi kylkiluitani

jollen koko ajan maannut hänen kanssaan

vatsakalvojen hämäryydessä

turpeat kielet toistemme suissa,

hampaat vastakkain

kuin kaksi ennenaikaista ruumista.

"Älä jätä minua enää yksin", hän vinkui,

vaati loputonta aurinkoa

uhrin yksinoikeudella, takertui jalkoihini ja

repi hysteeristä esittäen hiuksiaan

jos yritin välillä ulos.

Aloin inhota häntä, hänen

kimakkaa ääntään ja koko antautumisen

törkyistä teatteria

ja kostoksi

hän keksi sen typerän sadun jota

kerrotte lapsillenne:

hyvin muodostunut isoäiti,

pieni punaviittainen märkäuni, metsästäjä jne.

vaikka oikeasti minä pyysin avaamaan

skalpellilla vatsani, että pääsin hänestä eroon.



Sitä hän ei anna anteeksi ikinä.



(Teoksesta Kehtolauluja kuoleville)

Lähteitä ja viittauksia

Suomalaisia nykyrunoilijoita 2. Avain, 2011.