Aava, Aleksanteri


 
 
Nimi
Aava, Aleksanteri
Kirjailijan muu nimi
Kuparinen, Aleksanteri Santeri
Kuparinen, Santeri
Synnyinaika
Synnyinpaikka
Kuolinaika
Kuolinpaikkakunta
Tekijän käyttämä kieli
Kansallisuus
Maakunta-alue
Elämäkertatietoa
Aleksanteri Aava oli talollisen poika Sakkolan Riiskasta eikä hänellä ollut mahdollisuuksia laajoihin opintoihin. Aava suoritti kansakoulun ja kansalaisopiston. Aavan runoilijanlahjat tulivat esille hänen opiskellessaan Uudenkirkon kansanopistossa 1901, mutta ensimmäinen runokokoelma Vanha maininki ilmestyi vasta 1916. Kalevalamittaisina Aavan runot eivät ilmestymisaikanaan olleet kovin muodikkaita ja jäivät suotta tunnetumpien runoilijoiden, kuten V. A. Koskenniemen, varjoon. Hänen runojensa arvo tosin myönnettiin. Viljo Tarkiainen kirjoitti Vanhasta mainingista: "Kauniimmin tuskin lienee meillä monikaan tulkinnut Karjalan-ikäväänsä ja ihastustansa vanhaan kansanrunouteen."
Seuraava runokokoelma Musta lintu ilmestyi vuonna 1917. Se sai valtion palkinnon samalla kertaa kuin Koskenniemen Elegioja. Myöhemmin Aava julkaisi vielä lahjoitusmaa-aikoja kuvaavan romaanin Huuhkan poika (1924). Postuumina on lisäksi ilmestynyt Vuoksen varsilta -runokokoelma, johon on kerätty Aavan myöhempinä vuosinaan kirjoittamia juhla- ja tilapäisrunoja.
Aleksanteri Aavalle luonto oli kaikki kaikessa. Hänen runoutensa kumpusi vanhan kansanrunon pohjalta.
Luonto ja ihminen kuuluvat niissä kiinteästi yhteen. Aavan runoista vaistoaa kannakselaisen mielen herkkyyden ja kotiseuturakkauden. Varsinaisia rakkausrunoja hänellä ei ollut edes esikoiskokoelmassa. Unto Kupiainen on kirjoittanut Aavan runoudesta: "Kokonaisuudessaan Aavan lyriikka paljastaa tekijässään hienosyisen mietiskelijäluonteen, sekä luonnon ja elämän ymmärtäjän. Suoraan kansan keskuudesta, vailla opillista koulutusta hänen runoutensa soi kuin viimeisenä kalevalaisena lauluna."
Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa
Kootut teokset, toimitustyö Toivo Kuparinen, 2004. Sisältää teokset Vanha maininki, Runon kultaista Karjalaa, Musta lintu, Vuoksen varsilta ja Huuhkanpoika.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet.
Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin
Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin
Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia
Katso myös
Meriläinen, Heikki(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Sukupuoli
    mies
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Ammatti
    pienviljelijät
  • Zilliacus, Emil(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • On sama kuin
    Alvik, Johan
  • Ammatti
    runoilijat
  • Sukupuoli
    mies
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Kallas, Aino(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • On sama kuin
    Suonio, Aino
  • Ammatti
    runoilijat
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Koskensalpa, Artturi(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    mies
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • On sama kuin
    Hirvonen, Uuno
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kojo, Viljo(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Sukupuoli
    mies
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • On sama kuin
    Poutanen, Juho
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Hirvonen, Uuno(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Sukupuoli
    mies
  • On sama kuin
    Penttilä, Simo
  • On sama kuin
    Koskensalpa, Artturi
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Juva, Valter(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • Sukupuoli
    mies
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • On sama kuin
    Kenttä, Heikki
  • Ammatti
    runoilijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Väänänen, Kalle(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Maakunta-alue
    Etelä-Karjala
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    mies
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Ammatti
    runoilijat
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Larin-Kyösti(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Sukupuoli
    mies
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Ammatti
    runoilijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Tikkanen, Eino(henkilö, kirjailija tai muu tekijä)
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1910-luku
  • Ammatti
    kirjailijat
  • Tyyppi
    henkilö, kirjailija tai muu tekijä
  • Sukupuoli
    mies
  • Tekijän käyttämä kieli
    Suomen kieli
  • Julkaisujen vuosikymmenet
    1920-luku
  • Kansallisuus
    suomalaiset
  • Ammatti
    runoilijat
  •