Koskelainen, Jukka

Kirjoitan runoa ja proosaa. Olen kirjoittanut myös romaanin, joka sijaitsee tällä hetkellä maata kiertävällä radalla. Jos saisin päättää mitä teen, kirjoittaisin etupäässä esseitä saksalaisesta kulttuurista. Suunnittelen kirjaa aiheesta, ja se onkin osittain valmis. Jonain päivänä uskallan varmasti tarjota sitä kustantajalle, ehkä jonkin euforisen tapahtuman jälkeen.

Runot syntyvät itsepintaisista kaiuista, jotka kiertävät pääkopassa ja jotka vaativat lisää sanoja ympärilleen. Nämä kaiut ovat osaksi peräisin muiden kirjoittamista runoista, osaksi kaikkeuden taustasäteilystä. Yritän käyttää kuluneita sanontoja ja kielikuvia, ja keksiä sekaan pari tuorettakin.
Esseet syntyvä siitä, että on hämillään. Tähän olotilaan ei ole löytynyt parannuskeinoa, mutta kirjoittaminen on lieventänyt sitä osittain. Esseeseen pitää löytää näkökulma tai pari, mikä riitelee maailman olemuksen kanssa, se kun puhuu moneen ääneen epäselvästi, ja kaikilla asioilla on aina kätketty puoli.

MAKUASIOITA:

romaanit jotka ovat eniten vaikuttaneet:
Malcolm Lowryn Tulivuoren juurella, John Le Carrén Täydellinen vakooja ja Thomas Mannin Tohtori Faustus (joka muuten antaa hieman harhaanjohtavan kuvan Saksan henkisestä kehityksestä 1900-luvun alussa).

Fiktiivisiin henkilöihin en yleensä samastu. Olen huomannut että heillä ei ole ruokahalua ja he jättävät ateriansa koskemattomaksi, koska heillä on niin paljon huolia. Minun ruokahaluni on taas liiankin hyvä.

Pidän Joakim Thåströmin, Ulf Lundellin ja Klaus Hoffmannin musiikista. Salaa kuuntelen myös Jethro Tullia. Joinain päivinä en kuitenkaan kestä kuulla muuta kuin Mahleria ja Bruckneria, myös Haydn tai Jouni Kaipainen käy mainiosti.

Mieluisiin paikkoihin kuuluvat yleensä kaupungit ja maaseutu: Berliini, Sevilla ja talomme takainen metsämäki. Pidän kovasti Itä-Helsingin maisemista muutenkin.

Minua kiehtoo tavattomasti juuri tämä aikakausi. Ajattelen että asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Olen yleensä veikkauksissani väärässä. En kaipaa keskiajalle enkä 1800-luvulle, koska kirjallisuudesta saa sellaisen kuva, että ne olivat aika synkeitä aikoja, mutta sen parempaa tietoa minulla ei ole.

Minua ärsyttää jos ärsyttää, koska se vie energiaa työltä ja luomisvoimalta, jota sitäkin ihme kyllä yhä tarvitaan kirjallisessa työssä. En mainitse asioita, jotka ärsyttävät minua, koska silloin ärsyttäisin muita ja häiritsisin heidän työtään ja luomivoimaansa.

Elämäkertatietoa

toimet:
erilaiset hanttihommat,
Nuoren Voiman Liiton toiminnanjohtaja 1991-1994,
freelancer 1994-

opinnot:
Kirjallisuustieteen, suomen kielen ja filosofian opintoja Helsingin ja Turun yliopistossa. Valmistuminen jäi, koska nukahdin Raymond Williamsin kulttuuriteorian ääreen.

palkinnot:
Eino Leinon palkinto yhdessä Jyrki Kiiskisen kanssa 1992
Kalevi Jäntin tunnustuspalkinto 1995
Vaaskivi-plaketti kriitikon toiminnasta 1998
Einari Vuorela -runouspalkinto vuonna 2000

harrastukset:
Pienellä painettu saksankielinen filosofia. Kävely ja harhailu. Koripallon peluun suunnittelu. Kylvyssä käynti.

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Tietokirja:
Anteeksi häiriö, mutta tämä on vallankumous - suuren harhan jatkot Latinalaisessa Amerikassa (Tammi 2004)

Tekstinäyte

Julkaisematon Runo:
OODI TAIVAANRANNALLE

Totta kai se pakenee, kun sitä kohti
singotaan koko myräkkä,
ja vielä rautanaulat ja rusetit sekaan,
nekin ovat haluja ja palavin ikävä.

Ette ehkä usko, mutta kerran löysin sen

pressun alta, kun lokainen sade pakotti
hakemaan suojaa.
Se kyti ja kipinöi, poltti sormenpäitä,
sähähti äkkiä karkuun kuin käärme,
nahassaan sateenkaari ja verinaarmu.

Mutta ilman sitä en pääse kahta askelta eteen,
en ojan yli avarammalle alalle,
koska se vetää, viistää, varoittaa,
sytyttää soihdut,
se kiskoo ja kuroo.

Se on magneetti. Pakopaikka.
Ei, vaan vaahto, vuoksi, sulkuportti,
se suodattaa mineraalit ja metallit
jotka kiertävät elimiä ja tekevät temppuja.

Tiedätte kyllä, miten se vetää puoleensa
kuin kuilu, syöksyn huimaus,
kosken kohina: miten sen imu vain
kasvaa. Se on se mitä ei ole,

se mihin tujotamme silmät kipeiksi,
sokea kohta, rahina kun filmi katkeaa,

se on se mikä vetää naruja kulissien takana,
määrää meille neron ja narrin osan,
kaataa vesisangon niskaan
ja lopuksi repäisee verhot sielun yön edestä.