Samoin kuin Kerjäläistytössä Alice Munro solmii tässäkin kokoelmassa novellinsa löyhästi yhteen. Sen tarina sijoittuvat Kanadan Ontarioon, pikkukaupunkiin jonka arkista keskiluokan elämää hän on ennenkin kuvannut. Paikat ja henkilönimet toistuvat muodostaen verkoston, pelilaudan jonka nappuloina ovat ihmiset ja sääntöinä elämä itse.
Alice Munro puhuu kertomuksissaan naisten suulla, vainuten lähes maagisesti ne käännekohdat, havahtumisen hetken, jotka muuttavat ihmisenelämän kulkua peruuttamattomasti. Hän kertoo löydetyistä rakastetuista ja rakastetuista jotka on menetetty mutta jotka yhä asustavat alitajunnassa, kohtalokkaista salaisuuksista, ihmisistä joiden tarina on alussa tai lähestyy loppuaan.
Käydessään kuumana kesäpäivänä lääkärinsä luona eräs sydänpotilas yhtäkkiä oivaltaa, miten suuri on vanhan rakkauden mahti. Romanttinen tarina sieppauksesta ja paosta Euroopan syrjäseuduilla on totta tai sitten ei, mutta se viihdyttää kuulijaa, joka elää omaa seikkailuaan karattuaan aviomiehensä luota. Kaksi lapsuudenystävää tekee huimapäisellä ja odottamattomalla tavalla elämänsä ratkaisun eräänä ikimuistoisena keskikesän iltana. Kanadan erämaahan uuden aviomiehensä ja tämän veljen kanssa asettunut uudisasukasvaimo keksii ovelan salajuonen välttääkseen ankean kohtalon joka häntä maatilalla odottaisi.
Rakkaus ja väkivaltainen kuolema, sattuma ja kohtalon puuttumien ihmisen elämänkulkuun – siinä suuret teemat, joita Murno pohtii arkisen vähäeleisesti ja ehkä juuri siksi niin satuttavasti, hermoon osuen.
(lieveteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
Automaattisesti tuotettuja vinkkejä hakusanoihin perustuen. Nuolisymbolia klikkaamalla näet vinkkauksen perusteet. Teosvinkki: otsikko on linkki teoksen tietoihin Kirjailijavinkki: otsikko on linkki kirjailijan tietoihin Hakusanavinkki: lisää hakusanalla kuvailtuja teoksia