Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Unelmakuolema

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Lucialla, unettomuudesta kärsivällä nukutuslääkärillä, on virka sekä Unelmakuolema-kodissa että Pakastamossa. Unelmakuoleman bisnesidea on tarjota hyvinvoiville kansalaisille, myös terveille ja nuorille, mahdollisimman laadukas kuolema.

Pakastamon asiakkaat puolestaan tavoittelevat kuolemattomuutta. He uskovat tieteen vielä kerran löytävän ratkaisun parantumattomiin sairauksiin.

Unelmakuoleman kaupungissa tapahtuu selittämättömiä asioita. Kaupunkilaisia askarruttaa muun muassa yhä tiheämmin esiintyvä valoilmiö, eräänlainen tulikimalainen, jota epäillään tiedustelijarobotiksi.

Unelmakuoleman ihmisverkko on toisiinsa yhteyksissä Lucian kautta, jonka asiakkaiksi valikoituvat kaikkein pulmallisimmat tapaukset. Kassu on häirikkönuori ja liittyy työpaikkoja sabotoivaan salaiseen iskuryhmään. Äänitarkkailijana toimivaa Tottia piinaavat äänet, joita kukaan muu ei kuule. Syvämietteinen Nara on pettynyt ihmiskuntaan ja haluaa kuoleman kautta siirtyä osaksi kasvikuntaa.

Tapaamme myös uudelleen Krohnin aiemmista teoksista tohtori Keinolemmen ja yhden Håkanin Pereat mundus -romaanista (1998) sekä tohtori Umbran Umbrasta (1990).

Unelmakuolema nostaa esille ihmisen ristiriitaisen halun elää ikuisesti ja kuolla lopullisesti. Ikuisuus tietoisuutena ilman alkua ja loppua lohduttaa – poismenneet ovat yhä keskuudessamme – mutta se myös kauhistuttaa. Keitä tässä huoneessa on minun lisäkseni? Eikö ole mitään toivoa päästä lepoon? Miksi on jätettävä oma koti, ihmisruumis?

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

216

Kieli