Olet täällä

Poliisin poika


 
Nimi
Poliisin poika
Tyyppi
romaanit
Aiheet ja teemat
Henkilöt, toimijat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Elokuvat ja muut sovitukset
kuvaus
Tässä se on: omaperäinen ja julmanhauska pankkiryöstöromaani, jossa mikään ei mene suunnitelmien mukaan

Hikinen kesäpäivä Rovaniemellä, Trampas, viinaan menevä ja sitä mielellään myyvä pikkurikollinen, on päättänyt nostaa KOPin konttorista kerralla enemmän. Kumppaniksi tulee Lepsu, epäonnistuja ties monennessa polvessa. Tukholmasta saadaan autokuskiksi Jusse. Mukaan haluaa myös Marjaan, Trampaksen avopuoliso ja Lepsun sisko. Hänestä kasvaa kertomuksen dynamo, joka pitää päänsä, vaikka raavaitten miesten tahtipuikot halkovat hellettä.
Romaanissa jokainen kertoo oman versionsa kuuman päivän tapahtumista. Ryöstäjien lisäksi äänessä ovat poliisi Voitto Kiimalainen ja hänen anoppinsa Lyyti Porstua. Tervo kirjoittaa enemmän tai vähemmän särkyneitten ihmisten suihin karmean hauskaa ja julmaa tekstiä, joka farssimaisen liioittelun jälkeen tummenee.
(takakansiteksti)
Tekstinäyte
Että Lepsu häpeää nimeään. Miten voi maailmalla kulkea arvonantoa vaatimassa mies, kun sen nimi on Lepsu. Ruohonkasteluletkulle sopii sellainen nimi. Luulen ja taisin Parmesanilla Lepsulle kertoa että sen hankaluudet saattavat olla sen nimen syytä. Se nyökkäili vetelästi niin kuin on sen tapa ja tuhersi että tosi rikolliset eivät jätä toisiaan, eihän mekään, Trampas, eihän mekään vaikka mikä tulisi. Kun mikä tulee, Lepsu truuttaa kastiketta housuihinsa. En ymmärrä mikä minuun meni kun hyväksyin sen suunnitelman että rosvotaan pankki. Sitä en ole ennen tehnyt, ehkä se oli syy. Mutta mutkaa sille mannapuurolle ei voi antaa, se ampuu itseään varpaaseen pelkästä ilosta että kamera katonrajassa kuvaa sitä ja poliisit joskus sitä nauhaa katselevat. Se luulee sen julkisuuden voimalla pääsevänsä Kymppitonniin. Kävelen Kairatietä, Ylityön oluet kellastuvat minussa, humala on puu joka joka sekunti pudottaa lehden, ne muuttuvat hikipisaroiksi ihollani kunnes imeytyvät paitaan tai housuihin. Pysähdyn sytyttämään tupakan mutta se ei minua viilennä. Tienoo väreilee kuin räjähdyksen jäljiltä, haistan ohiajavien autojen kumit, pidän mahdottomana ettei yksikään tuttu aja ohi. Tai sitten tutut ajavat ohi. Mietin mitä tehdä Marjaanan kanssa, se ei ole huono nainen, sillä on enemmän sisua kuin kuorma-autolla. Harvalla riittää reunaa lähteä ryöstämään pankkia siinä tilassa. Siitä ei kuitenkaan kannata kehuskella pojille. Syntyy vaikutelma, etten tienaa tarpeeksi ja naisen on juostava töissä. Käännyn alas Koskikadulle keskikaupungille päin. Janottaa niin että katselen Teboilin etupihan öljyläikkiä. Olen jo vähän ohi kun muistan, että valokuvaaja Sössökoski asuu kerrostaloissa vieressä, vähän vanhalta työväentalolta. Tuntuu apealta kun muistan että minulla on myös hoitamatonta vaikka valmiiksi sovittua asiaa sen kanssa. Unohtelen liikaa. Kävelen talojen pihaan ja menen ensimmäisen aulaan katselemaan nimikilpiä. Eläkeläismies laskeutuu portaita tohveleissa roskapussi kädessä höpöttämään alahuulen keksinmurut pölähdellen. Se on joutunut kuivalle maalle, sen suu haukkoo ilmaa eikä mitään kuulu, se on totta särjen näköinen.
- Remonttimiehiäkö.
- Remonttimiehiä, remonttimiehiä.
- Vommakankaalta.
- Sieltä, sieltä.
- Ei ku mie olen.
- Missä se on.
- Se on maalausliike.
- Ai se.
- Tai oli. Viisikymmentäluvulla.
- Niin olikin, nyt palaa mieleen.
- Te ootte Södertäljestä.
- En. Miten niin.
- Vommakangas oli sielä.
- Mutta Rovaniemen maalareille se on tuttu mies.
- Ei se ollu mies.
- No voi vittu. Mikä se oli.
- Anja. Ootteko te varmasti maalari.
- Oon.
- Näyttäkää kätenne.
- Näytä persees.
- Ootteko te toen kanssa maalari.
- Oon. Kun tämä maalattiin keväällä. Näyttäkää kätenne.
- Näytänkö nyrkkiä.
- Lättähattu.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
237
Osana julkaisua
Ilmestymisaika
Osana julkaisua
 

Jaa tämä sivu:        

Katso myös
satiiri(Concept)
  • Lähikäsite
    huumori
  • Lähikäsite
    musta huumori
  • Lähikäsite
    huumori
  • Lähikäsite
    musta huumori
  • Vieruskäsite
    musta huumori
  • Vieruskäsite
    musta huumori
  • Vieruskäsite
    huumori
  • Lähikäsite
    musta huumori
  • Lähikäsite
    musta huumori
  • Tuulikaappimaa(romaanit)
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tarkka aika
    1990-luku
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Rovaniemi
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Tekijä
    Tervo, Jari
  • Pohjan hovi(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    antisankarit
  • Tekijä
    Tervo, Jari
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Rovaniemi
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    huumori
  • Tarkka aika
    1990-luku
  • Kirjastonhoitaja suosittelee
    Pussikaljaromaani
  • Tyyppi
    romaanit
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Rovaniemi
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    huumori
  • Tekijä
    Tervo, Jari
  • Tarkka aika
    1990-luku
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    rikoskirjallisuus
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Henkilöt, toimijat
    pikkurikolliset
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    rikoskirjallisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    jännityskirjallisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Puhaltaja(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    pikkurikolliset
  • Kirjallisuudenlaji
    rikoskirjallisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    jännityskirjallisuus
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kohtalon tähti(romaanit)
  • Henkilöt, toimijat
    pikkurikolliset
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Kirjallisuudenlaji
    rikoskirjallisuus
  • Kirjallisuudenlaji
    jännityskirjallisuus
  • Siat ja naudat(novellikokoelmat)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Tekijä
    Tervo, Jari
  • Tarkka aika
    1990-luku
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Livohka(kokoomateokset)
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Tekijä
    Tervo, Jari
  • Asiasana tai oma avainsana
    huumori
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Sujut(romaanit)
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori
  • Kirjallisuudenlaji
    huumori
  • Asiasana tai oma avainsana
    huumori
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    musta huumori