Poliisin poika

Että Lepsu häpeää nimeään. Miten voi maailmalla kulkea arvonantoa vaatimassa mies, kun sen nimi on Lepsu. Ruohonkasteluletkulle sopii sellainen nimi. Luulen ja taisin Parmesanilla Lepsulle kertoa että sen hankaluudet saattavat olla sen nimen syytä. Se nyökkäili vetelästi niin kuin on sen tapa ja tuhersi että tosi rikolliset eivät jätä toisiaan, eihän mekään, Trampas, eihän mekään vaikka mikä tulisi. Kun mikä tulee, Lepsu truuttaa kastiketta housuihinsa. En ymmärrä mikä minuun meni kun hyväksyin sen suunnitelman että rosvotaan pankki. Sitä en ole ennen tehnyt, ehkä se oli syy. Mutta mutkaa sille mannapuurolle ei voi antaa, se ampuu itseään varpaaseen pelkästä ilosta että kamera katonrajassa kuvaa sitä ja poliisit joskus sitä nauhaa katselevat. Se luulee sen julkisuuden voimalla pääsevänsä Kymppitonniin. Kävelen Kairatietä, Ylityön oluet kellastuvat minussa, humala on puu joka joka sekunti pudottaa lehden, ne muuttuvat hikipisaroiksi ihollani kunnes imeytyvät paitaan tai housuihin. Pysähdyn sytyttämään tupakan mutta se ei minua viilennä. Tienoo väreilee kuin räjähdyksen jäljiltä, haistan ohiajavien autojen kumit, pidän mahdottomana ettei yksikään tuttu aja ohi. Tai sitten tutut ajavat ohi. Mietin mitä tehdä Marjaanan kanssa, se ei ole huono nainen, sillä on enemmän sisua kuin kuorma-autolla. Harvalla riittää reunaa lähteä ryöstämään pankkia siinä tilassa. Siitä ei kuitenkaan kannata kehuskella pojille. Syntyy vaikutelma, etten tienaa tarpeeksi ja naisen on juostava töissä. Käännyn alas Koskikadulle keskikaupungille päin. Janottaa niin että katselen Teboilin etupihan öljyläikkiä. Olen jo vähän ohi kun muistan, että valokuvaaja Sössökoski asuu kerrostaloissa vieressä, vähän vanhalta työväentalolta. Tuntuu apealta kun muistan että minulla on myös hoitamatonta vaikka valmiiksi sovittua asiaa sen kanssa. Unohtelen liikaa. Kävelen talojen pihaan ja menen ensimmäisen aulaan katselemaan nimikilpiä. Eläkeläismies laskeutuu portaita tohveleissa roskapussi kädessä höpöttämään alahuulen keksinmurut pölähdellen. Se on joutunut kuivalle maalle, sen suu haukkoo ilmaa eikä mitään kuulu, se on totta särjen näköinen.
- Remonttimiehiäkö.
- Remonttimiehiä, remonttimiehiä.
- Vommakankaalta.
- Sieltä, sieltä.
- Ei ku mie olen.
- Missä se on.
- Se on maalausliike.
- Ai se.
- Tai oli. Viisikymmentäluvulla.
- Niin olikin, nyt palaa mieleen.
- Te ootte Södertäljestä.
- En. Miten niin.
- Vommakangas oli sielä.
- Mutta Rovaniemen maalareille se on tuttu mies.
- Ei se ollu mies.
- No voi vittu. Mikä se oli.
- Anja. Ootteko te varmasti maalari.
- Oon.
- Näyttäkää kätenne.
- Näytä persees.
- Ootteko te toen kanssa maalari.
- Oon. Kun tämä maalattiin keväällä. Näyttäkää kätenne.
- Näytänkö nyrkkiä.
- Lättähattu.