Merkki ja muita novelleja
Tyyppi
novellikokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Menin käärön luo ja nostin sen syliin. Se oli yhtaikaa kevyt ja painava. Se pysyi hiljaa koko matkan kotiin. Kotona laskin sen keskelle keittiön pöytää. Katselin sitä. ”Ehkä se on merkki”, ajattelin. ”Minulle tarkoitettu.” Sen kasvot olivat edelleen vaaleanpunaiset, mutta posket vähän sinersivät. Menin olohuoneeseen ja jatkoin television katselua.
Tuuve Aron (s. 1973) kolmannen novellikokoelman pitkässä nimitarinassa erikoislaatuinen nainen tekee roskalaatikon luona erikoislaatuisen löydön. Samaan aikaan toisaalla. Eetu juuttuu päiväkodin pihalla päästään kiinni kiipeilytelineeseen. Isä lähtee ratkaisevalle purjehdusretkelle mukanaan perhe ja pullo. Pete panee korismatsin tiimellyksessä kätensä väärään, oikeaan, paikkaan. Maatessaan kellarin lattialla suolakurkkuliemessä nainen tietää mitä tekisi loppuelämällään. Mutta miksi äiti on teljetty aamutakissa parvekkeelle?
Aron novelleissa ihmiset ovat yksin toistensa kanssa, keskellä tapahtumia jotka ovat merkillisiä ja merkityksellisiä. Hänen tarinoidensa absurdi huumori ja viisto tragiikka ovat saavuttaneet suosiota myös saksankielisinä käännöksinä.
(takakansiteksti)
Tuuve Aron kolmannen novellikokoelman tarinat imaisevat heti ensi sivulta tiukkaan otteeseensa, hätkähdyttävät ja yllättävät. Kun sivu sivulta odottaa karmaisevaa loppua, käykin hyvin – tai niin hyvin kuin nyt Aron maailmassa voi käydä – ja toisin päin. Merkki on lujemmin kiinni tässä todellisuudessa kuin esikoisnovellikokoelma Harmia lämpöpatterista, jossa arki sekoittui surrealismiin ja fantasiaan. Oikeastaan vain kahteen Merkin novelleista hiipii outous kuin varkain, kertomuksessa ”Kotiinpaluu” on painajaismainen tunnelma, lomalta kotiin palaava nainen löytää asunnostaan kummallisia muutoksen merkkejä: kukkaruukussa on halkeamia ja parkettilattian ruudut ovat poissaollessa pienentyneet. ”Pullo” – novellin loppuratkaisu taas lähentelee maailmanlopun näkyjä.
Kokoelman absurdi huumori taas on jo esikoisesta tuttua ja kulkee läpi kokoelman. Monessa novellissa absurdiuden alta paistaa kuitenkin vakavuus, esimerkiksi kertomukset ”Eetu” ja ”Uimakoulussa ei kukaan ole yksin” kuvaavat oivaltavasti lapsen hätää. Novelli ”Rumat, likaiset ja ilkeät” kuuluu myös samaan teemaan, vaikka tarina poikkeaakin muista kokoelman kertomuksista inhorealistisuudellaan.
”Ei saapuneita viestejä” ja niminovelli ”Merkki” ovat yhteiskunnan osattomien monologeja. Edellisessä minäkertojana on muiden avusta riippuvainen vanhus ja toisessa kehitysvammainen tai muuten jollakin lailla henkisesti jälkeen jäänyt nainen, joka tekee odottamattoman löydön kotipihan roskalaatikon luota. Löytö muuttaa yksinäisen naisen monotonisen arjen ja yllätyksellinen loppuratkaisukin on mahdollista tulkita kahdella tavalla.
Kokoelman optimistisimpia novelleja ovat ehdottomasti ”Käden luonnollinen jatke”, joka on hieno kuvaus nuoren pojan havahtumisesta homoseksuaalisuuteen, sekä ”Grannarna”, joka on hillittömän hauska ja samalla lämmin kuvaus junttipariskunnan vierailusta suomenruotsalaisen naapuripariskunnan kotiin. Alkukankeus helpottuu drinksuja ottamalla ja samalla kaapeissa pölyttyvät luurangot saavat kunnon kyytiä. Juntit osoittautuvat yllättäen lopulta suvaitsevaisemmiksi ja mutkattomammiksi ihmisiksi, kuin hienostelevat naapurinsa.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Tuuve Aron (s. 1973) kolmannen novellikokoelman pitkässä nimitarinassa erikoislaatuinen nainen tekee roskalaatikon luona erikoislaatuisen löydön. Samaan aikaan toisaalla. Eetu juuttuu päiväkodin pihalla päästään kiinni kiipeilytelineeseen. Isä lähtee ratkaisevalle purjehdusretkelle mukanaan perhe ja pullo. Pete panee korismatsin tiimellyksessä kätensä väärään, oikeaan, paikkaan. Maatessaan kellarin lattialla suolakurkkuliemessä nainen tietää mitä tekisi loppuelämällään. Mutta miksi äiti on teljetty aamutakissa parvekkeelle?
Aron novelleissa ihmiset ovat yksin toistensa kanssa, keskellä tapahtumia jotka ovat merkillisiä ja merkityksellisiä. Hänen tarinoidensa absurdi huumori ja viisto tragiikka ovat saavuttaneet suosiota myös saksankielisinä käännöksinä.
(takakansiteksti)
Tuuve Aron kolmannen novellikokoelman tarinat imaisevat heti ensi sivulta tiukkaan otteeseensa, hätkähdyttävät ja yllättävät. Kun sivu sivulta odottaa karmaisevaa loppua, käykin hyvin – tai niin hyvin kuin nyt Aron maailmassa voi käydä – ja toisin päin. Merkki on lujemmin kiinni tässä todellisuudessa kuin esikoisnovellikokoelma Harmia lämpöpatterista, jossa arki sekoittui surrealismiin ja fantasiaan. Oikeastaan vain kahteen Merkin novelleista hiipii outous kuin varkain, kertomuksessa ”Kotiinpaluu” on painajaismainen tunnelma, lomalta kotiin palaava nainen löytää asunnostaan kummallisia muutoksen merkkejä: kukkaruukussa on halkeamia ja parkettilattian ruudut ovat poissaollessa pienentyneet. ”Pullo” – novellin loppuratkaisu taas lähentelee maailmanlopun näkyjä.
Kokoelman absurdi huumori taas on jo esikoisesta tuttua ja kulkee läpi kokoelman. Monessa novellissa absurdiuden alta paistaa kuitenkin vakavuus, esimerkiksi kertomukset ”Eetu” ja ”Uimakoulussa ei kukaan ole yksin” kuvaavat oivaltavasti lapsen hätää. Novelli ”Rumat, likaiset ja ilkeät” kuuluu myös samaan teemaan, vaikka tarina poikkeaakin muista kokoelman kertomuksista inhorealistisuudellaan.
”Ei saapuneita viestejä” ja niminovelli ”Merkki” ovat yhteiskunnan osattomien monologeja. Edellisessä minäkertojana on muiden avusta riippuvainen vanhus ja toisessa kehitysvammainen tai muuten jollakin lailla henkisesti jälkeen jäänyt nainen, joka tekee odottamattoman löydön kotipihan roskalaatikon luota. Löytö muuttaa yksinäisen naisen monotonisen arjen ja yllätyksellinen loppuratkaisukin on mahdollista tulkita kahdella tavalla.
Kokoelman optimistisimpia novelleja ovat ehdottomasti ”Käden luonnollinen jatke”, joka on hieno kuvaus nuoren pojan havahtumisesta homoseksuaalisuuteen, sekä ”Grannarna”, joka on hillittömän hauska ja samalla lämmin kuvaus junttipariskunnan vierailusta suomenruotsalaisen naapuripariskunnan kotiin. Alkukankeus helpottuu drinksuja ottamalla ja samalla kaapeissa pölyttyvät luurangot saavat kunnon kyytiä. Juntit osoittautuvat yllättäen lopulta suvaitsevaisemmiksi ja mutkattomammiksi ihmisiksi, kuin hienostelevat naapurinsa.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)
Aiheet ja teemat
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
Palkinto
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
202