Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Valtameren kasvatti

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
Kansikuva
Kansikuva
Eri kansikuvat esitetään isoina, kun osoitat tai klikkaat pikkukuvaa.

kuvaus

Tämän romaanin päähenkilönä on nuori Eero Lähde, joka kuusitoistavuotiaana pestautuu laivapojaksi purjealukseen, vaeltaa monia seikkailuja kokien maailman kaikilla merillä ja muutamia vuosia myöhemmin palaa kotimaahan mennäkseen merikouluun.
(takakansitekstistä)

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Tekstinäyte

Kun alus oli irronnut laiturista ja kotikaupunki alkoi jäädä porisevan vanaveden taakse häipyen vähitellen näkyvistä kuten sekin, ei Eero Lähde tuntenutkaan kuohuvaa iloa, niin kuin oli edeltäpäin kuvitellut. Mielen täytti omituisen haikea tunne: hänestä tuntui kuin siteet kotiin olisivat kokonaan katkenneet, kuin koti olisi jäänyt jonnekin kaukaisuuteen.
Kuvitellessaan merelle lähtöä hän oli melkein vihamielisellä ilolla ajatellut sitä hetkeä, jona hän voi painaa kotinsa oven kiinni. Mutta kun tuo hetki koitti, ei hän voinutkaan lähteä salaa, hyvästelemättä äitiään. kuusitoista vuotiaan itsevarmat päätökset olivat vähällä luhistua äidin surullisen katseen edessä, mutta sitten poika karkaisi mielensä.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

kirja merenkyntäjästä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

417

Kustantaja

Kieli

Ilmestymisaika

Sivumäärä

251

Kustantaja

Kieli

Lisätietoja

Tekijän nuorisoa varten lyhentämä 2. p.