Visto

"ONKO kaikki totta mikä on tapahtunut? Välillä tuntuu kuin olisin joku niitten fiktioitten henkilöistä, vakooja, agentti, mitä lienevät, tyyppi joka on aivopesty ja jolle on rakennettu kuvitteellinen menneisyys, ja minun kohdal­lani sen on tehnyt varsinainen poropeukalo, niin että jollakin tavalla uskon omaan taustaani vaikka en sitä ko­vin selkeästi muista ja mistään en ole aivan varma. Kuten se kuuden tai seitsemän vuoden aika Mäkisen kuoleman jälkeen.
Sinä aikana aloin joka tapauksessa kaljuuntua, sen tie­dän. Töitä tein milloin tein, osoite muuttui vähän väliä, maalasin paljon roskaa enkä osaamattomuuttani ymmär­tänyt. Naisia tuli ja meni, yksikään ei liikuttanut, ja voi olla ettei se ollut naisten vika vaan johtui siitä että kie­murtelin oman napani ympärillä.
Tarkoitus oli tulla taiteilijaksi, yhtä kovakanttiseksi kuin Turner, vaikka, ja siitä huolimatta, olin tajunnut etten todella ollut kiinnostunut taiteesta, en jaksanut enää edes katsella sitä, paitsi jotain keskiaikaisia haamu­ja joitten työt olivat kuin vanhaa samettia, mutta mitä lähemmäs nykymaailmaa tultiin, sitä vähemmän kiinnos­ti. Joku Picasso, tietysti, jonka ohi eikä yli päässyt, tai edes ali, jos oli nainen, ja Bacon. Minun suhteeni siihen porukkaan oli sama kuin EI Grecon suhde Tintorettoon: paljon mitään ei oppinut, mutta ilmankaan ei oikein pärjännyt. Oman aikani tyypit ei huvittaneet, en minä jaksanut miettiä mitä ne tahtoivat, miten kysymyksensä asettivat; minä tahdoin itse, minä kysyin itse, minä halu­sin itse kysyä ja vastata.
Boschin huvittavista helvettikuvista innostuin sen ver­ran että kävin pankissa ylipuhumassa matkarahat ja pai­nuin Lissaboniin katsomaan miehen triptyykkejä, ja vii­kon päästä palatessani minulla oli uusi olkihattu, baga­ceiraa ja satiaiset, vain Boschia en ollut onnistunut ta­paamaan. Se retkistä taiteen lähteille."