Lohikäärmeen poika
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Teemu Mannisen toinen runokokoelma Lohikäärmeen poika on 2000-luvun muunnelma dantelaisesta helvetinmatkasta. Kiirastulessa kaupungin uumenissa uneksitaan vaelluksesta kohti idylliä, jossa ihminen elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Nytkin oppaana on runouden traditio, muttei ainoastaan oppimestarin asemassa vaan myös kritisoitavana.
Runoilija kohtaa matkalla kidutettuja sieluja ja kysyy heiltä, missä jumala asuu tänä päivänä.
Runoissa länsimainen sivilisaatio on kuin kuollut lohikäärme, jonka luiden päälle kaikki on rakennettu, mutta myös hirviö joka syö lapsiaan.
Demonisoitu nuoriso saa runoissa puheenvuoron: nettikieltä puhuvat popparipojat ja pissaliisat etsivät toivoa latteuksiinsa hajoavan maailman keskellä. (Tammi)
Teemu Mannisen toinen runokokoelma Lohikäärmeen poika on 2000-luvun muunnelma dantelaisesta helvetinmatkasta. Kiirastulessa kaupungin uumenissa uneksitaan vaelluksesta kohti idylliä, jossa ihminen elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Nytkin oppaana on runouden traditio, muttei ainoastaan oppimestarin asemassa vaan myös kritisoitavana. Runoilija kohtaa matkalla kidutettuja sieluja ja kysyy heiltä, missä jumala asuu tänä päivänä. Runoissa länsimainen sivilisaatio on kuin kuollut lohikäärme, jonka luiden päälle kaikki on rakennettu, mutta myös hirviö joka syö lapsiaan. Demonisoitu nuoriso saa runoissa puheenvuoron: nettikieltä puhuvat popparipojat ja pissaliisat etsivät toivoa latteuksiinsa hajoavan maailman keskellä. Teemu Manninen on kirjallisuudentutkija, jonka esikoiskokoelma Turistina täällä ilmestyi 2004. Hän asuu Helsingissä ja on päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua.
Runoilija kohtaa matkalla kidutettuja sieluja ja kysyy heiltä, missä jumala asuu tänä päivänä.
Runoissa länsimainen sivilisaatio on kuin kuollut lohikäärme, jonka luiden päälle kaikki on rakennettu, mutta myös hirviö joka syö lapsiaan.
Demonisoitu nuoriso saa runoissa puheenvuoron: nettikieltä puhuvat popparipojat ja pissaliisat etsivät toivoa latteuksiinsa hajoavan maailman keskellä. (Tammi)
Teemu Mannisen toinen runokokoelma Lohikäärmeen poika on 2000-luvun muunnelma dantelaisesta helvetinmatkasta. Kiirastulessa kaupungin uumenissa uneksitaan vaelluksesta kohti idylliä, jossa ihminen elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa. Nytkin oppaana on runouden traditio, muttei ainoastaan oppimestarin asemassa vaan myös kritisoitavana. Runoilija kohtaa matkalla kidutettuja sieluja ja kysyy heiltä, missä jumala asuu tänä päivänä. Runoissa länsimainen sivilisaatio on kuin kuollut lohikäärme, jonka luiden päälle kaikki on rakennettu, mutta myös hirviö joka syö lapsiaan. Demonisoitu nuoriso saa runoissa puheenvuoron: nettikieltä puhuvat popparipojat ja pissaliisat etsivät toivoa latteuksiinsa hajoavan maailman keskellä. Teemu Manninen on kirjallisuudentutkija, jonka esikoiskokoelma Turistina täällä ilmestyi 2004. Hän asuu Helsingissä ja on päätoimittanut runouslehti Tuli&Savua.
Kirjallisuudenlaji
Henkilöt, toimijat
Alkukieli
Tekstinäyte
ELEGIA MUN SUKUPOLVELLE
Vempainten tulva Phuketissa, kuolevia turisteja,
hyviä makkaroita, täs on mun sukupolvi,
videokamerassa tissejä ja hyviä perseitä pyyhkivän
pakkotyöllistetyn kääpiön tarina,
lystikäs hengen ja materian suhde taustalla
luonnonkauniita lajikuolemia, stroboja,
elektroninen xtaasi, sporttinen blondi
ja urheilufriikki, jonka
verkkopersoonallisuudella ei ole oikeita tunteita,
tunteet ovat kehittyneet kymmenien
miljoonien vuosien aikana, meidän
on ollut pakko oppia englantia
työporukalla samalla kun Kaivohuoneella
sinkkujen pikkujouluissa Jumala on itse kumonnut
itsensä “jotain alta minuutissa”: isät opasti,
äidit teki likaisen työn, uskonnon siipi
katki, tieteen siipeä ylistetään, meitä viillellään
saatananpalvojuudella, ja tämä on vasta alkua.
Tiedän, ei se oo mun syy: kaikki paha,
josta kannan syyllisyyttä,
olosuhteet, kärsimykset, ihmissuhteet, ne ovat
salapukuinen siunaus, jos suhtautuu oikein:
aina pitää olla joku lohikäärme,
jonka kanssa kamppailee.
Silti mua sattuu ihan vitusti enkä mä edes tiedä miksi.
Muksuina pelattiin kuurapataa pihalla.
Nyt mä taidan mennä
satuttaan itseeni sinne.
Vempainten tulva Phuketissa, kuolevia turisteja,
hyviä makkaroita, täs on mun sukupolvi,
videokamerassa tissejä ja hyviä perseitä pyyhkivän
pakkotyöllistetyn kääpiön tarina,
lystikäs hengen ja materian suhde taustalla
luonnonkauniita lajikuolemia, stroboja,
elektroninen xtaasi, sporttinen blondi
ja urheilufriikki, jonka
verkkopersoonallisuudella ei ole oikeita tunteita,
tunteet ovat kehittyneet kymmenien
miljoonien vuosien aikana, meidän
on ollut pakko oppia englantia
työporukalla samalla kun Kaivohuoneella
sinkkujen pikkujouluissa Jumala on itse kumonnut
itsensä “jotain alta minuutissa”: isät opasti,
äidit teki likaisen työn, uskonnon siipi
katki, tieteen siipeä ylistetään, meitä viillellään
saatananpalvojuudella, ja tämä on vasta alkua.
Tiedän, ei se oo mun syy: kaikki paha,
josta kannan syyllisyyttä,
olosuhteet, kärsimykset, ihmissuhteet, ne ovat
salapukuinen siunaus, jos suhtautuu oikein:
aina pitää olla joku lohikäärme,
jonka kanssa kamppailee.
Silti mua sattuu ihan vitusti enkä mä edes tiedä miksi.
Muksuina pelattiin kuurapataa pihalla.
Nyt mä taidan mennä
satuttaan itseeni sinne.
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
88