Juuret rikkovat haudat
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Antti Huntuksen (s. 1978) esikoisrunokokoelma etsii inhimillisiä kiintopisteitä, joista katsoa itseensä. Juuret rikkovat haudat ponnistaa Pohjanmaalta, jossa vanhanpiian katse tavoittaa taivasta kaistaleen enemmän ja hautakiveen kaiverrettu nimi merkitsee alkua ja loppua. Runominä ottaa väsymättä suuntaa kaikesta ympäröivästä, mennyttä kokoavasta akanvirrasta, johon on sukellettava niin syvälle, että jalat koskevat pohjaan. Sukellus vie kohti juuria, jotka eivät sido tai pakota, vaan punovat yhteen menneen ja tulevan.
Jokainen runo muodostaa tilan, johon Huntuksen tavoin astumalla voi kokemastaan tehdä omansa. Ihmisen juuret suvussa, kotiseudussa ja luonnossa piirtyvät haikeina, lämpiminä muistoina, mutta myös kasvukipuina ja ristiriitoina yleisen ja yksityisen välillä: "jos meistä jäisi jäljelle enemmän / kuin minusta / en minä mitään pelkäisi".
Kokoelmassa hahmottuu vuoropuhelu, jossa luontevasti sekoittuvat kivikova arki, "paiskattu kalliolle kuin paperilla pyyhityn matikan hiekansekainen nahka", ja yliluonnollinen hehku, joka syttyy, kun "yö kohentaa pranstakalla valkeaa". Aikuinen todellisuus, kasvu ja kypsyminen saavat surrealistisia sävyjä, sillä niiden rinnalla puhuu itsepintaisesti pienen lapsen ihmettelevä katse. Kun katsoo tarpeeksi kaukaa, koko maailma kutistuu pienoiskokoon, lasikuulaksi, jota piru ravistaa. Mutta silloinkin, kun mittasuhteet radikaalisti mullistuvat, juuret sitovat maahan.
Kynään instrumenttinsa vaihtanut pelimanni Antti Huntus on kotoisin Kaustisilta. Hänen runoissaan on rytmiä ja poljentoa, soivia sävyjä, jotka kiidättävät lukijaa vaivattomasti kuun kiertoradalta kesämökin vajan taakse, missä "ajan kuokka / multaa muistot".
(Enostone)
Jokainen runo muodostaa tilan, johon Huntuksen tavoin astumalla voi kokemastaan tehdä omansa. Ihmisen juuret suvussa, kotiseudussa ja luonnossa piirtyvät haikeina, lämpiminä muistoina, mutta myös kasvukipuina ja ristiriitoina yleisen ja yksityisen välillä: "jos meistä jäisi jäljelle enemmän / kuin minusta / en minä mitään pelkäisi".
Kokoelmassa hahmottuu vuoropuhelu, jossa luontevasti sekoittuvat kivikova arki, "paiskattu kalliolle kuin paperilla pyyhityn matikan hiekansekainen nahka", ja yliluonnollinen hehku, joka syttyy, kun "yö kohentaa pranstakalla valkeaa". Aikuinen todellisuus, kasvu ja kypsyminen saavat surrealistisia sävyjä, sillä niiden rinnalla puhuu itsepintaisesti pienen lapsen ihmettelevä katse. Kun katsoo tarpeeksi kaukaa, koko maailma kutistuu pienoiskokoon, lasikuulaksi, jota piru ravistaa. Mutta silloinkin, kun mittasuhteet radikaalisti mullistuvat, juuret sitovat maahan.
Kynään instrumenttinsa vaihtanut pelimanni Antti Huntus on kotoisin Kaustisilta. Hänen runoissaan on rytmiä ja poljentoa, soivia sävyjä, jotka kiidättävät lukijaa vaivattomasti kuun kiertoradalta kesämökin vajan taakse, missä "ajan kuokka / multaa muistot".
(Enostone)
Kirjallisuudenlaji
Alkukieli
Tekstinäyte
Joella on asemalaiturit
muistan jotain, mitä en ole kokenut //
muistan makuullaan seisovan voiman, /
uppoavan puun painon /
ja kiven totisen tahdon //
sekoittumisen suolaiseen veteen //
hauki hautuu kaislikossa /
kusikääre kaulassa //
kilikkeellä levähtää /
faarin tankoperse /
ja outo höty /
ohittaa onkijan /
vuosisataista vauhtia //
tahto ei mene taaksepäin //
ei ennen kuin ilta on uloskannettu, /
pakasta vedetty yön alunen
muistan jotain, mitä en ole kokenut //
muistan makuullaan seisovan voiman, /
uppoavan puun painon /
ja kiven totisen tahdon //
sekoittumisen suolaiseen veteen //
hauki hautuu kaislikossa /
kusikääre kaulassa //
kilikkeellä levähtää /
faarin tankoperse /
ja outo höty /
ohittaa onkijan /
vuosisataista vauhtia //
tahto ei mene taaksepäin //
ei ennen kuin ilta on uloskannettu, /
pakasta vedetty yön alunen
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
runoja
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
68