Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Vieras tulee ajallaan

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Jännittävä kuvaus pienen Inkeriläiskylän elämästä saksalaisten lähestyessä Leningradia.

Saklina oli jostain syystä säätynyt vallanpitäjien pahimmilta vainoilta niinä vuosina, jolloin talosta kuin talosta miehet hävisivät teille tuntemattomille.
Kesällä 1941 katkaisi kylän arkisen aherruksen kuin salama kirkkaalta taivaalta tieto: saksalaiset ovat hyökänneet! Entinen liittolainen oli muuttunut viholliseksi ja lähestyi jo loppukesästä Leningradia.
Viranomaisten uhkauksista huolimatta kyläläiset eivät halunneet polttaa kotejansa, tuhota valmistumassa olevaa satoa ja lähteä elukoineen evakkoon. Uudet isännät eivät voisi olla sen pahempia kuin entiset. Taistelujen ajaksi päätettiin piiloutua metsään. Mutta valloittaja viipyi ja kesä kallistui koleaksi syksyksi…
Päähenkilö, kirjan kirjoittaja oli tapahtumien aikaa 14-vuotias. Vuonna 1942 hän tuli perheensä mukana Suomeen ja jäi tänne pysyvästi. Sittemmin hän suoritti Helsingin yliopistossa fil. kand. tutkinnon v. 86 pääaineenaan venäjän kieli ja kirjallisuus.
(takakansiteksti)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

196

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä