Revari

Olenko valveilla, näenkö unta? Pysytään vain tosiasioissa. Olen luokkakantainen farssikirjailija, pian kolmatta vuotta, enkä unohda sitä päiväksikään. Farssikirjailijoita, jotka saavat maineensa porvarillisessa laitosteatterissa, ei voi verratakaan meikkuun, dialektisesta materialismista leivottuun työväenluokan liittolaiseen, joka tekee kaikki kompromissit paitsi ideologisia. Jos jaksan kahdeksankymmentäluvulle, voin siirtyä leveälieriseen vilttihattuun ja isällisiin äänenpainoihin; luonut Tuulalle elämänpuitteet, joita hän ei pelkästä orgasmista pois luovuttaisi; käyttäisin Taunoa parhaissa sosialistisen eliitin kouluissa, yliherkkää jästipäätä, jonka vuoksi ... Se siitä.
Kulunut talvi, joka tovereilleni on merkinnyt valtavien näköalojen avautumista, minua vain murjoi niin kulttuuri- kuin kotirintamalla. On alkanut vakavasti vaikuttaa että olen kirjoittanut farssini, huorannut naiseni, murhannut sydämeni. Elämäni Auvonsaaressa on löytänyt uomansa ja virtaa alaspäin: lapsenkakan ruskean, rahahuolten harmaan, unettomuuden violetin kohtaaminen hysterian hermonpäässä. Pitkät päivät katselen parvekkeelta mäntyjä, kuin tikkoja pystyssä joka kodin näköalassa; öisin sänkinen, turvonnut naamani ikkunassa, koneessa skenario tai farssi tai sitten sitä yksityistä jota ei luokkakanta kanna ei kohota. En kuvittele enää rakastavani Tuulaa, mitä rakkaus lieneekin, tokko jokapäiväistä kitkumista ja kirskuntaa, loukkauksen ja koston kärttyistä dialektiikkaa. Tuula dokaa kerran viikossa tajunsa takaisin kivikauteen, niin säännöllisesti että jos hän viivyttelee päivänkin minä hermostun ja painun itse kapakkaan; kun Tuula pysyy aikataulussa, menen seuraavana päivänä kostoksi, ja Tuula soittelee toimituksesta ravintoloihin, ettei haluakaan eroa.
Eilisiltana se taas käytiin läpi.
- Kuule Jallu, sä et ole ... On niin paljon mitä sä et ole! Ja niin vähän mitä ... Tajuaks mitä mä sanon? Mä olen nähny susta ihmisenä minkä voit itsekin lukee tekstistäs: sä et ole oikea kirjailija. Koska sä et ymmärrä ihmistä! Totaalisesti! Etkä toiseks luontoa ... Luontoa, Jalmari hyvä, luontoa luontoa luontoaahaahaa ...
Itkettyään itkunsa Tuula jatkoi analyysiä vuoteessa. Marxismin moraalista ydintä bonjasin vielä vähemmän kuin sitä ihmettä joka sirkkalehden versomistapahtuma on - minä olin aivan liian pieni, omissa liemissäni kiehunut surkkis omaksumaan työväenluokan aatemaailmaa sisäisesti. Humoristina pystyisin perheen osaltani elättämään, hän oli lukenut että humoristit ovatkin tosikkoja. Hänellä ei nyt joka tapauksessa ja kerta kaikkiaan ollut varaa uhrata elämäänsä, nainen vitaalisimmassa periodissaan, jos vaivauduin ajattelemaan mitä se merkitsi. Ja kyllä minä vaivauduin. Tuulasta oli tiukalla dieetillä kuontunut todellinen Manneken Kiss eikä hän enää teeskennellyt orgguja minulle. Minä pöhötyin,hoidin hygieniaani raapimalla, toivoin salassa keuhkosyöpää.
- Kaikki mun ystävättäret joilla on sama probleema on päätyneet rakastajaan. Enkä mä tunne pettäväni sua, kerta mä en sun kanssa saa. Enkä mä sitä tahdo salailla, se tyyppi tota ... heiluu aika näkyvästi mukana edistyksellisessä kulttuuririntamassa ja meitä yhdistää ... sekä sosiaalinen että seksuaalinen aktiviteetti! Sun täytyy tajuta, Jallu, mikä sä olet ihmisenä ja miehenä ja ...
Hakkasin hänet näillä nyrkeillä. Huohotin katsellessani raatoa joka oli tehnyt minulle lapsen, inhottava naisvittu pystyssä kuin musta purje.