Sateeseen unohdettu saari
Tyyppi
runokokoelmat
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
Sateeseen unohdettu saari liikkuu kahden maan ja kahden aikakauden välisessä aika-tilassa. Mannisen esikoiskokoelma on sisäisen ja ulkoisen rajaa häivyttävää, moniulotteista vuoropuhelua kirjailija Virginia Woolfin kanssa. Teoksen teemoja ovat maailman kokemisen tasot, yksinäisyyden ja kohtaamisen sekä elämän ja kuoleman jännitteiset vastavoimat.
(Niina Holm/ Sanojen aika)
Satu Mannisen esikoisrunokokoelma on dialogi Virginia Woolfin kanssa, vuoropuhelu, jonka toinen osapuoli on vain kuvitelmaa. Virginia on peili, johon huikean kauniisti ja monisyisesti piirtyy kuva nuoresta naisesta toiveineen ja pelkoineen. Sateeseen unohdettu saari on vahva ja eheä kokoelma, loistava avaus lahjakkaalta runoilijalta.
Satu Mannisen esikoisrunokokoelma on dialogi Virginia Woolfin kanssa, vuoropuhelu, jonka toinen osapuoli on vain kuvitelmaa. Virginia on peili, johon huikean kauniisti ja monisyisesti piirtyy kuva nuoresta naisesta toiveineen ja pelkoineen. Sateeseen unohdettu saari on vahva ja eheä kokoelma, loistava avaus lahjakkaalta runoilijalta.
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Päähenkilöt
Alkukieli
Palkinto
Tekstinäyte
Päässä soi piano, mutta sinä kuulet vain klarinetin,
emme voi tanssia yhdessä.
Miksi et kerro kuka olen?
Punaisella tussilla sotkettu kuva aikakauslehdestä,
veren tahraama nainen,
soittaa epävireisellä pianolla kissanpolkkaa.
emme voi tanssia yhdessä.
Miksi et kerro kuka olen?
Punaisella tussilla sotkettu kuva aikakauslehdestä,
veren tahraama nainen,
soittaa epävireisellä pianolla kissanpolkkaa.
Virginia:
On yksinäistä elää saarella kuin kuningatar. /
Silitetty valkopukuinen nainen joka ei löydä siltaa, vain vettä. /
Istun hypnotisoituna tuolissa, pääni päällä ilmaa, ei kattoa, /
minuun sataa ja tuulee lakkaamatta. /
Liinavaatteet kaapissa viikatut, valkoiset, ulospäin ei huomaa /
miten kivi sisällä hitaasti murtuu, halkeama leviää. /
Katson itseäni peilistä, miten rumasti pusero istuu. /
Kun kosketan näkymää, se onkin veden kylmä pinta. /
Lisään puita kaminaan, jotta lämpö tarttuisi, /
kuvittelen tulipalon, liekit loimuavat paperin yli. /
On yksinäistä elää saarella kuin kuningatar. /
Silitetty valkopukuinen nainen joka ei löydä siltaa, vain vettä. /
Istun hypnotisoituna tuolissa, pääni päällä ilmaa, ei kattoa, /
minuun sataa ja tuulee lakkaamatta. /
Liinavaatteet kaapissa viikatut, valkoiset, ulospäin ei huomaa /
miten kivi sisällä hitaasti murtuu, halkeama leviää. /
Katson itseäni peilistä, miten rumasti pusero istuu. /
Kun kosketan näkymää, se onkin veden kylmä pinta. /
Lisään puita kaminaan, jotta lämpö tarttuisi, /
kuvittelen tulipalon, liekit loimuavat paperin yli. /
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Alanimeke
dialogi Virginian kanssa
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
61