Kunniakuja

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

näytelmät
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Lauri Leskinen voitti Kunniakuja -näytelmällään Kuopion näytelmäkilpailun vuonna 1965. Näytelmä perustuu Leskisen kymmenen vuotta aikaisemmin kirjoittamaan kuunnelmaan ”Kevätjuhlan jälkeen”. Molempien teosten päähenkilönä on eläkkeelle jäävä kansakoulunopettaja. Saman opettajahahmon varhaisemmista elämänvaiheista kerrotaan Lauri Leskisen postuumisti julkaistussa romaanissa ”Oskar, kutsumusopettaja”. Kunniakuja -näytelmässä tuodaan esille kansakoulunopettajan ammatin arvostuksen väheneminen. Aihe oli hyvin ajankohtainen 1960-luvun puolivälissä, sillä silloin valmisteltiin maamme koulujärjestelmää mullistanutta peruskoulu-uudistusta. Leskinen piti perinteisiä opetus- ja kasvatusmenetelmiä arvokkaina. Hän toivoi, että suunniteltujen "tiedonjakorobottien" sijasta opettajiksi valittaisiin niitä, joille ammatti on edelleen kutsumus.

Vanhaa kansakoulunopettajaa, Hermania, on taas pyydetty puhujaksi, tällä kertaa kauppaneuvoksen hautajaisiin. Siunaustilaisuudessa Hermanin vastuulla ovat myös kunniakujaksi järjestäytyvät koululaiset sekä kuoro. Hermanin vaimolle tärkeintä on se, että miehen esiintymiset onnistuvat. Tyttäriä isän innokkuus puhumiseen sen sijaan nolostuttaa, suorastaan hävettää. Hautajaisista palaava Herman on masentunut: hänen puhelahjojaan ei kaivattu, koska paikalla oli ministeritasoinen puhuja. Herman viettää viimeisen kevätjuhlansa, sillä hän on päättänyt jäädä eläkkeelle. Perhe järjestää juhlavastaanoton Hermanin pitkän uran kunniaksi, koulun johtokunnasta vaivautuu vieraaksi kuitenkin vain kaksi henkilöä. Johtokunnan varapuheenjohtajan puhe on mitättömyydessään loukkaus Hermanille.

Lauri Leskinen on rakentanut näytelmästä tiiviin kokonaisuuden. Sen kaikki kolme kohtausta tapahtuvat opettajaperheen kotona kahden vuorokauden aikana. Päähenkilö Hermaniin kiteytyy Lauri Leskisen tuotannolle tutut elämään pettymisen ja alistumisen teemat: työlleen omistautuneen ihmisen ura ja saavutukset saavat osakseen vain väheksymistä. Muut keskeiset henkilöt ovat myös tyytymättömiä joko elämäänsä, ympäristöönsä tai tekemiinsä valintoihin. Heidän on vaikeaa löytää yhteyttä toiseen ihmiseen. Kirjailija antaa viimeisessä näytöksessä henkilöilleen mahdollisuuden muutokseen. Näytelmän myönteisin hahmo on juuri ylioppilaaksi päässyt Hilkka-tytär. Ensirakkaus on voima, joka saa tytön haaveilemaan ja suunnittelemaan tulevaisuutta.

(Tuhannet tunteet, Kuopion kaupunginkirjasto - Pohjois-Savon maakuntakirjasto)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

3-näytöksinen näytelmä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

110

Kustantaja

Kieli