Olet täällä

Frans F. ja esineet


 
Nimi
Frans F. ja esineet
Tyyppi
romaanit
Päähenkilöt
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasana tai oma avainsana
Alkukieli
kuvaus
Kirjan päähenkilö Frans F. on vanhaksi ehtinyt teologi ja runoilija 1800-luvun Ruotsissa. Teos on kokoelma sairasvuoteellaan makaavan miehen pohdintoja eletystä elämästä. Fransin keskustelutovereiksi tarjoutuvat läheisten sijaan intialaisen jonglöörin tikari ja äidin vanha yöpöytä. Esineet muistuttavat Fransia tärkeistä ihmisistä ja menneistä tapahtumista, joihin hän palaa viimeisessä elämänvaiheessaan. Yöpöytä on äidin ja siten Fransin lapsuuden symboli siinä missä tikari edustaa aikaa Sofia-vaimon rinnalla.

Ihmissuhteitaan ja historiaansa puntaroiva Frans on kolmannen vaimonsa Christinan hoidettavana, mutta rakkausavioliiton sijaan heidän yhteiselonsa muistuttaa enemmän kliinistä hoitosuhdetta. Pappina ja sanataiteilijana kunnostautuneen Fransin ajatukset liikkuvat henkilökohtaisten menneisyydenkokemusten lisäksi niin uskon asioissa kuin Ranskan vallankumouksessakin.

Frans F. ja esineet on tajunnanvirtaa suoraan sairasvuoteelta ja jo lähtökohtaisesti omalaatuinen teos. Logiikka ja kronologinen eteneminen jäävät taka-alalle, kun mieli matkustaa vapaana fyysisen todellisuuden lainalaisuuksista. Lukijan kannattaakin haudata ennakko-odotukset historiaromaanista ja hypätä rohkeasti originellin Fransin matkaan!

(Mari Lähteelä/ Sanojen aika)
julkaisut
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
175
Kustantaja
 

Jaa tämä sivu:        

Katso myös
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Kirjallisuudenlaji
    sisäinen monologi
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    historialliset romaanit
  • Hyvä tyttö(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    kuolemanodotus
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Tyyppi
    romaanit
  • Apinamorsian(romaanit)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Kirjallisuudenlaji
    maaginen realismi
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Teko(romaanit)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    itsetilitys
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Arvi ja minä(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Tyyppi
    romaanit
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Kirjallisuudenlaji
    historialliset romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Tyyppi
    romaanit
  • Tekijä
    Blomstedt, Jan
  • Vapauden vartio(runokokoelmat)
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Henkilöt, toimijat
    runoilijat
  • Konkreettiset tapahtumapaikat
    Suomi
  • Kuutiikeri(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    itsetilitys
  • Aiheet ja teemat
    muistot
  • Aiheet ja teemat
    elämänkaari
  • Aiheet ja teemat
    kuolemanodotus
  • Tyyppi
    romaanit
  • Alkukieli
    suomen kieli
  • Aiheet ja teemat
    itsetilitys
  • Aiheet ja teemat
    kuolemanodotus
  • Tyyppi
    romaanit
  • Samarkand(romaanit)
  • Aiheet ja teemat
    uskonnolliset yhteisöt
  • Henkilöt, toimijat
    uskonnolliset yhteisöt
  • Henkilöt, toimijat
    runoilijat
  • Kirjallisuudenlaji
    historialliset romaanit
  • Tyyppi
    romaanit