Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Pimeästä maasta

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Verrosen kolmas teos sijoittuu vielä tiiviimmin fantasian maailmaan kuin kaksi aikaisempaa, Älä maksa lautturille (Gummerus, 1992) ja Yksinäinen vuori (Kirjayhtymä, 1993). Synkkäsävyinen romaani kuvaa maailmaa joka on aivan toisenlainen kuin tämä tuntemamme. Yhteisön jäsenet syntyvät savimaasta ja jo muutaman kuukauden ikäisinä heidät laitetaan erilaisiin muotteihin, vahvimmista tulee Metsästäjiä, heikoimmista Huolehtijoita. Yksilön kasvamisprosessiin kuuluvat jatkuvat muottiin sovittautumiset ovat äärimmäisen tuskallisia kokemuksia, mutta ensiarvoisen tärkeitä yhteisöön kuulumisen kannalta. Päähenkilö Ulthyraja - jonka sukupuoli jää tarinan edetessä arvoitukseksi - ei kuitenkaan tunnu soveltuvan oikein mihinkään muottiin, vaan päätyy kulkemaan kylästä kylään, etsimässä paikkaa johon kuulua. Ulthyraja elää yhteisönsä laitamilla, sivullisena ja kriittisenä tarkkailijana – kuten niin monet Verrosen tulevat päähenkilöt.
(Silene Lehto/ Sanojen aika)

Aiheet ja teemat

Alkukieli

Tekstinäyte

"Meitä äärettömän paljon mahtavampi ja viisaampi olento on aikojen alussa tehnyt muotin ja asettanut sen meille malliksi, niin että osaisimme muovautua oikeanlaisiksi", opettajat sanoivat. "Alkumahdin muotoa, tekoja tai ajatuksia me emme kykene ymmärtämään. Alkumahti on antanut meille muotin, jotta emme jäisi muodottomiksi. Niin paljon se on tehnyt itseään tiettäväksi meille, jotka emme olisi siitä mitään ansainneet. Se ei tehnyt muottia suoraudasta, joka olisi kellarissa pian hajonnut ruosteeksi, vaan se teki sen paljon paremmasta aineesta, josta me emme tiedä mitään eikä meidän tarvitsekaan. Meidän velvollisuutemme on pyrkiä sellaisiksi, että sopisimme meille annettuun täydelliseen muottiin täydellisesti. Useimmat meistä eivät siihen koskaan kykene, vaan ovat kelvottomia, muodottomia saastaisia kasoja, jotka ansaitsisivat moninkertaisina kaikki sovittautumistuskansa."
Ulthyraja ei uskaltanut kysyä mitään, mutta jotain hän olisi halunnut tietää. Ainakin sen, miten Alkumahti oli tehnyt muotin ja mistä se oli löytänyt siihen aineet. Ja mitä Mahti sitten oli alkanut tehdä ja minne se oli mennyt, kun muotti oli ollut valmis ja kyläläisten hallussa. Hän ajatteli sitä jonkin verran, vaikka tiesikin, että se on luvatonta ajattelua. Luvattomien ajatustenkin sanottiin huonontavan muotoja: näkyvän niissä kun osasi katsoa oikein ja tietenkin tuntuvan tuskana sovittautumisissa

***

Pitkän ja myrskyisän merimatkan jälkeen Valon kaupunki ilmestyi näkyviin hitaasti yhden, lähes tyynen päivän aikana.
Ula Thara oli edellisenä iltana saanut tietää, että Gemriel oli aina ollut Raston Gemriel ja tyytyväinen siihen. Silloin hän oli oivaltanut, että Ulthyraja Tharabereghist ja Ultja Tharaist eivät olleet pelkkiä sanoja. Ne olivat hän itse, mutta ei sellainen itse, kuin hän oli siinä Gemrielin kanssa puhuessaan, vaan sellainen, kuin hän oli ollut saadessaan nuo nimet tai kuin nimen antaja olisi halunnut hänen olevan. Ensin Huolehtija oli halunnut hänen tottelevan nöyrästi ja nopeasti majassaan, ja sitten hän itse oli halunnut olla hieman keskinkertaista parempi kalastaja, jonka nimikin oli kaunis.
Uusi nimi oli syntynyt luonnollisesti yön syvimmän hämärän hetkenä, kun hän oli katsellut rannikon tuskin näkyvää siluettia kannella suojakatoksen alla, peurantaljaan kääriytyneenä. Nimeä ei ollut tarvinnut keksiä. Se oli vaihtunut vähitellen, samalla kun hän oli muuttunut, ja hän oli vain uskaltanut löytää sen.

Valon kaupunki näytti rakentuneen itsekseen matalakukkulaiselle niemelle ja rajoittuvan pohjoisessa lähes pystysuoriin vuorenseinämiin.
Vuorten juurella levittäytyivät metsät, joita Thara katsoi pitkään. Jotain hämmentävää oli laajassa, epätasaisessa tummanvihreässä matossa, jota kannattelivat rauhoittavan vahvat, mutta silti elävät ja haavoittuvat rungot. Puut toivat mieleen valaat; se oli ainoa vertailukohta, jonka Thara pystyi keksimään.
Niemen eteläkärki oli tiheään asuttua ja vaihtelevaa maata. Siellä täällä näkyi korkeita kivestä tehtyjä taloja. Sitten tulivat laajat matalien puumajojen rykelmät, puistot, suuret yksittäiset puut, koristepensaat, kapeat kujat, leveät kadut, kirkkaassa valossa kylpevät valkokiviset aukiot ja kummallisen hämärät alueet, joiden taloja ja majoja oli etäältä vaikea edes erottaa. Paikoitellen kukkulat tai korkeat talot estivät kokonaan näkyvyyden merelle, toisaalla taas aava ulappa levittäytyi eteen idässä, etelässä ja lännessä.
Pohjoisempana asutus harveni ja kasvillisuus runsastui. Metsien ja varsinaisen kaupungin väliin jäi suuria viljelyalueita ja kummallisia ryteikköjä, joissa kasvoi kaikkea liian paljon, niin että kasvit joutuivat tukahduttamaan toisiaan taistelussa elintilasta.
Erityisen ruma oli se korkea kukkula, joka sijaitsi aivan kaupungin rajalla ja toi ensimmäiseksi mieleen jotain likaista; se oli kuin jätekasa. Pitkään tuijottamalla kukkulasta saattoi hahmottaa aavistuksen muodosta, joka olisi voinut olla kaunis. Sen esiin saamiseksi olisi täytynyt kuoria pinnalta pois paksusti kuonaa.
"Siellä on Tuulten Linna", Gemriel sanoi katsomatta, kun Thara kysyi muodostelmasta. "Linnassa on se suohöyryillä toimiva koneisto, josta kerroin ja jolla säädellään tuulia ja merivirtoja."
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

romaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

269

Kustantaja

Kieli