Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.
Täyttyvä matala
Tyyppi
romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.
kuvaus
”Sinä päivänä kun olin tavannut Martan ensimmäisen kerran, minusta oli tullut toinen. Vuosikausiin en ollut halunnut tietää, miten se oli tapahtunut. Nyt – kun lopulta olin oppinut hyväksymään Martan – rakastin häntä. Ja samalla muistin kaiken: alun, kohtaamisen, erkanemisen ja lopun.
Havahduin: minussa olivat olleet nämä kaksi: vahva ja heikko. Ja se heikompi oli ollut se vahvempi.”
Aikuisuuden kriisissä nuori nainen joutuu kohtaamaan lapsuutensa pikku tytön. Tämä tyttö ei ollutkaan kuka tahansa: hänelle oli näytetty maailma sellaisena kuin se todellisuudessa on, sellaisena kuin se vain lapsen rehellisin silmin voidaan nähdä.
Maailman kulkee kohti tuhoaan, mutta kaikkea ei vielä ole menetetty. Onko toivon julistaminen liian vaativa tehtävä ihmisille?
Raju romaani kahden naisen omalaatuisesta ystävyydestä.
(takakansiteksti)
Martta Riivatuisen mielestä kohtaaminen määrää kaiken. Martta toimii ohjaajana ja näyttää, mistä suunnasta pitää kävellä, kun miljonääri ja orpo kaunotar kohtaavat ensimmäisen kerran junan eteisessä. ” Se on maailmojen kohtaaminen, planeettojen yhtyminen”, Martta selittää epäilevälle ystävättärelleen ja keksii lisää filmattavaa.
Martta elää elämäänsä täysillä, kertojana toimiva ystävä pienellä liekillä ja varovasti. Kummankin tausta on traaginen: Martta, avioton lapsi on sekä isänsä että äitinsä hylkimä outolintu. Ystävätär, kirjan minäkertoja, on joutunut silminnäkijäksi isänsä hirttäydyttyä. Lapsuudenystävykset tuntevat vetoa toisiinsa, Martta intohimoisesti ja luottaen, kertoja varovaisesti ja häveten. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin oivallus: avioliiton kariuduttua, asuinpaikan vaihduttua ja äidin kuoltua ainoaksi pysyväksi elementiksi jää Martta.
Martan kohtaamispyrkimys saa ilmiasunsa kiertävänä runoilijana ja maallikkosaarnaajana. Ihmiset vaipuvat lähestulkoon hurmoksiin, kun Martta kutsuu elämässään pettyneet ja epäonnistuneet tykönsä. Martta kertoo vaikeuksistaan avoimesti, ystävätär käpertyy yhä enemmän itseensä. Ihan Hyvin ei käy Martallekaan. Tulee ero, tulee juotuakin liikaa, mutta mitä siitä, ainahan voi nousta, ja Martta nousee, monta kertaa. Lopussa Martta katoaa, mutta siinä vaiheessa on kertojakin jo valaistunut tarpeeksi.
Ovela, arvoituksellinen kirja tempaa välittömästi mukaansa. Martta ei hevillä unohdu.
(Kirsi Kaulio/ Sanojen aika)
Aikuisuuden kriisissä nuori nainen joutuu kohtaamaan lapsuutensa pikku tytön. Tämä tyttö ei ollutkaan kuka tahansa: hänelle oli näytetty maailma sellaisena kuin se todellisuudessa on, sellaisena kuin se vain lapsen rehellisin silmin voidaan nähdä.
Maailman kulkee kohti tuhoaan, mutta kaikkea ei vielä ole menetetty. Onko toivon julistaminen liian vaativa tehtävä ihmisille?
Raju romaani kahden naisen omalaatuisesta ystävyydestä.
(takakansiteksti)
Martta Riivatuisen mielestä kohtaaminen määrää kaiken. Martta toimii ohjaajana ja näyttää, mistä suunnasta pitää kävellä, kun miljonääri ja orpo kaunotar kohtaavat ensimmäisen kerran junan eteisessä. ” Se on maailmojen kohtaaminen, planeettojen yhtyminen”, Martta selittää epäilevälle ystävättärelleen ja keksii lisää filmattavaa.
Martta elää elämäänsä täysillä, kertojana toimiva ystävä pienellä liekillä ja varovasti. Kummankin tausta on traaginen: Martta, avioton lapsi on sekä isänsä että äitinsä hylkimä outolintu. Ystävätär, kirjan minäkertoja, on joutunut silminnäkijäksi isänsä hirttäydyttyä. Lapsuudenystävykset tuntevat vetoa toisiinsa, Martta intohimoisesti ja luottaen, kertoja varovaisesti ja häveten. Jossain vaiheessa tulee kuitenkin oivallus: avioliiton kariuduttua, asuinpaikan vaihduttua ja äidin kuoltua ainoaksi pysyväksi elementiksi jää Martta.
Martan kohtaamispyrkimys saa ilmiasunsa kiertävänä runoilijana ja maallikkosaarnaajana. Ihmiset vaipuvat lähestulkoon hurmoksiin, kun Martta kutsuu elämässään pettyneet ja epäonnistuneet tykönsä. Martta kertoo vaikeuksistaan avoimesti, ystävätär käpertyy yhä enemmän itseensä. Ihan Hyvin ei käy Martallekaan. Tulee ero, tulee juotuakin liikaa, mutta mitä siitä, ainahan voi nousta, ja Martta nousee, monta kertaa. Lopussa Martta katoaa, mutta siinä vaiheessa on kertojakin jo valaistunut tarpeeksi.
Ovela, arvoituksellinen kirja tempaa välittömästi mukaansa. Martta ei hevillä unohdu.
(Kirsi Kaulio/ Sanojen aika)
Kirjallisuudenlaji
Aiheet ja teemat
Konkreettiset tapahtumapaikat
Tarkka aika
Asiasanayhdistelmät
Alkukieli
Tekstinäyte
Ihmisen on vaikeaa sietää omaa pienuuttaan.
Niin minunkin omaani.
Ja sitä, etten voi selittää kaikkea.
Olen ihmisen näköinen: minulla on nahkaa luitteni päällä,
välissä lihaksia, jotka veltostuvat, kun tulen vanhaksi, jollen jo sitä aikaisemmin ole kuollut johonkin tautiin, mitä tämäntapaiset ihmisruumiit sairastavat?
Olenko ihmisenä se, joksi ruumiini minut tekee ja vain se?
Enkö ole pikemminkin henki, joka tässä ruumiissa asuu?
Mistä tuo henki on tähän ruumiiseen löytänyt ja miksi?
Jälkimmäinen kysymys on edellistä tärkeämpi.
Siihen liittyy se, miksi on tarpeellista tulla ja asettua tähän rajalliseen, aidattuun olemisenmuotoon.
Joko tiedän, miksi olen syntynyt?
Joko olen tullut tietoiseksi elämäntehtävästäni?
Sehän on ollut olemassa aina eikä se katoa sittenkään, vaikka mahdollisuus toteuttaa lahjojani evättäisiin tai torjuttaisiin.
Sen täyttäminen on joka tapauksessa vaikeaa, mutta vaikeinta niille, joiden haltuun on uskottu paljon.
Paitsi, että he joutuvat vainotuiksi erilaisuutensa takia, heissä itsessään on usein omaakin sisäistä vastustusta, johtuen esimerkiksi luonteesta, jonka he ovat geeniperimänä saaneet.
Se saattaa olla täysin vastakkainen sille asialle ja tehtävälle, joka on heille uskottu.
Ehkä sen tarkoitus on pitää ihmisessä olevan suuruudenhulluus jonkinlaisessa kurissa.
Vain pienuutensa tunnustaen ja siihen tietyllä tavalla nöyrtyen saattaa ihminen ? ihmisenä ? jotakin suurta saavuttaa.
(Täyttyvä matala - teokseen sisällytetty, alkuperäinen teksti, joka käynnisti kyseisen kirjan monivaiheisen ja hankalan luomisprosessin.)
Niin minunkin omaani.
Ja sitä, etten voi selittää kaikkea.
Olen ihmisen näköinen: minulla on nahkaa luitteni päällä,
välissä lihaksia, jotka veltostuvat, kun tulen vanhaksi, jollen jo sitä aikaisemmin ole kuollut johonkin tautiin, mitä tämäntapaiset ihmisruumiit sairastavat?
Olenko ihmisenä se, joksi ruumiini minut tekee ja vain se?
Enkö ole pikemminkin henki, joka tässä ruumiissa asuu?
Mistä tuo henki on tähän ruumiiseen löytänyt ja miksi?
Jälkimmäinen kysymys on edellistä tärkeämpi.
Siihen liittyy se, miksi on tarpeellista tulla ja asettua tähän rajalliseen, aidattuun olemisenmuotoon.
Joko tiedän, miksi olen syntynyt?
Joko olen tullut tietoiseksi elämäntehtävästäni?
Sehän on ollut olemassa aina eikä se katoa sittenkään, vaikka mahdollisuus toteuttaa lahjojani evättäisiin tai torjuttaisiin.
Sen täyttäminen on joka tapauksessa vaikeaa, mutta vaikeinta niille, joiden haltuun on uskottu paljon.
Paitsi, että he joutuvat vainotuiksi erilaisuutensa takia, heissä itsessään on usein omaakin sisäistä vastustusta, johtuen esimerkiksi luonteesta, jonka he ovat geeniperimänä saaneet.
Se saattaa olla täysin vastakkainen sille asialle ja tehtävälle, joka on heille uskottu.
Ehkä sen tarkoitus on pitää ihmisessä olevan suuruudenhulluus jonkinlaisessa kurissa.
Vain pienuutensa tunnustaen ja siihen tietyllä tavalla nöyrtyen saattaa ihminen ? ihmisenä ? jotakin suurta saavuttaa.
(Täyttyvä matala - teokseen sisällytetty, alkuperäinen teksti, joka käynnisti kyseisen kirjan monivaiheisen ja hankalan luomisprosessin.)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.
julkaisut
Nimi
Ensimmäinen julkaisu
kyllä
Ilmestymisaika
Sivumäärä
182