Murhaaja tulee netistä

1

Mies istui keittiön pöydän ääressä. Tietokone oli auki, jatkojohto luikerteli puhelimen pistorasiaan. Huoneissa ikkunaverhojen takana oli hämärää. Ajalla ei ollut merkitystä. Kasautuminen oli saanut vallan ajat sitten. Tuolien, lipastojen, pöytien ja sohvien päällä oli tavaraa. Pesemättömiä, paikoilleen unohtuneita verkkareita, villapaitoja, pipoja, sohvan ja pöydän alustat täynnä tohveleita ja lenkkareita, ikkunalla törötti lehtensä pudottanut muutaman vuoden takainen joulutähti ja paperinen pääsiäispupu, lampusta roikkui nahistuneita vappupalloja, seinillä oli haaltuneita lasten piirustuksia.

Mies ärähti, vanha modeemi takkuili, yhteys oli taas katkennut, juuri kun hän oli lähettämässä mailia ihanalta vaikuttavalle naiselle. Oma vaimo oli hävinnyt toisen matkaan jo kahdeksan vuotta sitten, lapsetkin tämän muassa toiselle paikkakunnalle. Eikä niitä ollut tullut sen jälkeen tapailtua. Joskus alkuvuosina tuli jokunen kortti, isänpäiväksi ja jouluksi. Sitten nekin olivat jääneet.

Niin kauan kaikki oli ollut suhteellisen hyvin, kun oli ollut työtä. Työtä hän oli tottunut tekemään nuoresta pojasta. Kotona maalla oli työlle oppinut ja sillä taidolla oli ollut käyttöä kaupungissakin. Sitten oli tullut lama. Laman jälkeen oli otettu löysät pois tuotannosta, ja kaikki 40-luvulla syntyneet olivat saaneet lähteä. Mies yskähti vaivautuneesti muistaessaan. Kun ajatukset alkoivat kiertää tätä kehää, hän vilkaisi ympärilleen ja tiesi, että olisi pitänyt siivota. Kantaa kaikki ulos, hinkata lysolilla, päästää aurinkoja ilma sisään. Tehdä tilaa uudelle.

Alimmista lehtikerroksista näki, milloin paha jakso oli alkanut. Tammikuussa taisi tulla kolme vuotta täyteen. Sen jälkeen hän ei ollut viettänyt joulua, juhannusta eikä muutakaan juhlaa. Vähitellen kaikki lehdet olivat lakanneet tulemasta, vaatteita hän ei enää ostanut, ruokakaapit olivat miltei tyhjät. Hän eli kauraryyneillä ja pakastetuilla sekavihanneksilla. Joskus osti lonkerokorin, kun halusi unohtaa.

Ainoa, mikä kiinnosti, oli internet. Surffailu netissä. Siitä oli tullut hänen todellisuutensa. Television ohella. Hän eli simuloitua elämää kauhuleffojen, pelien, chattien ja videoiden parissa. Sekin maailma kyllä oli loputon ja monia ihmeellisyyksiä täynnä. Mutta koska se ei vaatinut henkilökohtaista läsnäolemista, hänen ulkoinen olemuksensa oli ränstynyt: kylkiluut töröttivät, parta ja tukka olivat kasvaneet, silmät verestivät kuopissaan. Mutta kuulo oli terästynyt. Hän kuuli suorastaan häiritsevän selkeästi kadulla ohikulkevan auton, lasten äänet ulkoa, kellon raksutuksen, lintujen huudot. Sen sijaan oma ääni oli vähästä puhumisesta käynyt käheäksi ja hiljaiseksi. Hän ei muille puhunut kuin kassalle kaupassa käydessään. Joskus mies ajatteli, että oli muuttunut zombieksi, eläväksi kuolleeksi, kuten kauhuleffojen levottomat oliot. Kurkussa vaivasi jatkuva tarve kakomiseen.

Miehen rinnassa eli aika ajoin polttava naisen kaipuu. Silloin hän vilkuili parinettiä, naisia, jotka siellä kauppasivat itseään. Joskus hän leikitteli ajatuksella, että vastaisi jollekin. Televisio oli täynnä ihania naisia, mutta etäisiä. Joskus hän vuokrasi pornovideon ja runkkasi. Mutta hänen suhtautumisensa tähän kaikkeen oli ristiriitaista. Lapsena iskostettu synnintunto esti nauttimasta, tai sitten se toi suloisen kielletyn vivahteen pornoiluun. Kaikki riippui mielentilasta.

Joinakin hetkinä miehen mielessä käväisi ajatus, että toisi Thaimaasta naisen, joka siivoaisi, laittaisi ruokaa ja tekisi vielä lapsenkin. Saisi tuntemaan miehen elämän sellaiseksi, joksi se oli alun alkaen tarkoitettu. Hyvittäisi kaiken. Saisi vaimon pahat teot unohtumaan. Mutta ajatus vaelsi kohta pois tietoisuudesta, masennus ja pettymys kietoi taas kaiken tukahduttavaan huppuraansa.

Mies ei ollut tyhmä. Tyhmä hän ei koskaan ollut ollut. Korkeintaan sosiaalisesti avuton. Ujo. Hän haaveili ymmärtävästä ja hiljaisesta naisesta, joka suudelmallaan saisi hänen sammakonkuorensa kirpoamaan.

Vaalea ja hiljainen nainen, Seunalan Anna. Se oli hänen naisihanteensa. Jo nimikin oli kuin musiikkia. Nainen ei saisi olla mikään päällepäsmäri, mies etsi nöyrää hiljaisuutta. Olikohan sellaisia naisia enää olemassakaan? Pitäisi voida etukäteen tarkkailla, millaista elämää nainen vietti. Oliko petollinen vai kunnollinen...