Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Kuka murhasi Asikaisen

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Rikoskonstaapeli Mikko Vuori on päässyt hiljattain Helsingin rikospoliisin väkivaltarikosyksikköön ohi kokeneempien hakijoiden. Työtoverien väheksyvästä suhtautumisesta huolimatta hänelle annetaan ensimmäisen kerran tutkintavastuu henkirikostapauksessa. Vanhahko herra Asikainen on nuijittu kuoliaaksi illalla Tähtitorninmäellä. Mutta kuka sen on tehnyt ja miksi?

Vuori kollegoineen pääsee huolellisen selvitystyön kautta epäillyn jäljille. Todisteiden saamiseksi on kuvainnollisesti käännettävä kivetkin. Vuori alkaa kuitenkin epäillä, ettei kaikki ehkä olekaan niin ilmeistä kuin miltä näyttää, kun tapahtuu toinen kuolemantapaus. Onko kyseessä vain onnettomuus? Vai onko asialla ovela sarjamurhaaja? Psykologiaa lukenut Vuori on valmis jatkamaan omaa tutkimustaan toisten vastustuksesta huolimatta. Lisäjännitettä tuo Vuoren esikoista odottava vaimo, jota miehen jatkuva töissä roikkuminen hermostuttaa.

Kuka murhasi Asikaisen on perinteinen poliisiromaani, jossa kuvataan virkavallan työskentelyä rikostapauksen selvittämiseksi. Valvontakameroiden kuvamateriaali, tekniset todisteet, kuulustelut ja muut poliisityön askeleet johdattavat tutkijoita lähemmäs tekijää. Lyhyinä katkelmina tarjotaan myös tekijän ajatuksia, mutta hänen henkilöllisyytensä paljastuu vasta tarinan kulkiessa loppua kohti. Kirjassa on nimeä myöten viittauksia klassisiin rikoselokuviin.

(Matti Järvinen/ Sanojen aika)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

jännitysromaani

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

237

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä