Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Isäpappa on yliveto

Aikalaisarvio
Aikalaisarvio Arvostelevasta kirjaluettelosta (AKL). Huom., saattaa sisältää juonipaljastuksia!

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Isäpappa oli professori, mutta kaukana pilajuttujen hajamielisestä professorista: hän ei suinkaan unohtanut sateenvarjoaan minnekään – päinvastoin, hänellä saattoi kotiin tullessaan olla kaksikin kultakelloa ja lukematon määrä lyijykynänpätkiä. Mutta hän olikin kansantaloustieteen professori!
Tämän aurinkoisen perheromaanin isäpappa on yhtä riemastuttava tuttavuus valloittaessaan urheasti morsiantaan epäluuloiselta isältä kuin kasvattaessaan viittä lastaan: alkuun oli ollut puhe tusinasta, mutta isäpappa antoi suuremman arvon laadulle kuin määrälle. Ja äiti oli samaa mieltä.
Terve sielu terveessä ruumiissa oli isäpapan periaate; on vain inhimillistä, että ohjelman toteuttaminen välistä johti hämmentäviin tilanteisiin. Punastuen on mainittava esimerkiksi uimakohtaus Neckarin varrella Paulusin neitien tiiraillessa päältä, tai perheen yhteiset juoksuharjoitukset. Kas, isäpappa vaati, että juoksuun oli ponkaistava heti katuovelta…
Hans Nicklisch on saanut romaanin aiheen omista onnellisista lapsuudenmuistoistaan. Kirjaa on myyty Saksassa jo 900 000 kappaletta, eikä ihme – se on tulvillaan lämpöä, turvallisuutta, rakastavaa naurua.
(takakansiteksti)

Kirjallisuudenlaji

Aiheet ja teemat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

Riemukas romaani kepposia tekevästä perheenisästä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

194

Kieli

Kääntäjä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Kieli