Topelius, Zacharias

Ylioppilas Aleksanterin yliopistossa 1833; filosofian kandidaatti, maisteri 1840, lisensiaatti 1844. Vuonna 1845 Topelius avioitui Maria Emilie Lindqvistin kanssa. Kaksi vuotta tämän jälkeen Topelius väitteli tohtoriksi historia pääaineenaan.

Helsingfors Tidningar -lehden toimittaja 1841 - 1860; Helsingin lyseon historian ja ruotsin opettaja, yliopiston kirjaston tilapäinen amanuenssi 1846 - 1850; historian ylimääräinen henkilökohtainen professori 1854 - 1863; Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professori 1863 - 1876; yleisen historian professori 1876 - 1878; yliopiston rehtori 1875 - 1878. Eläinsuojeluyhdistyksen perustajajäsen.

Kunnianosoitukset: Pyhän Annan ritarikunnan 2. luokan ritarimerkki 1877. Valtioneuvos 1878. Ruotsin Akatemian palkinto. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kunniajäsen.

Topelius osti Koivuniemen tilan Sipoon Östersundomista maaliskuussa 1879 ja muutti sinne saman vuoden toukokuussa. Kunnostustyöt Koivuniemessä aloitettiin oitis. Kaksikerroksinen puinen päärakennus, jossa oli kaksitoista talviasuttavaa huonetta, keittiö ja eteinen, oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Talon oli rakennuttanut rouva Sofie Lindfors vuosina 1858-59. Taloa ympäröivä puutarha oli villiintynyt, pelloilla kasvoi ohdakkeita ja rikkaruohoja, mutta sijainti oli ihanteellinen: niemekettä ympäröi vesi kolmelta taholta. Topelius nimesi jokaisen tien, polun ja kumpareen Koivuniemessä. Niemeltä löytyi Kuninkaantie, Hyveidenpolku ja Paheidentie. Huvimajan nimi oli Petronella, leikkimökin Linnunpesä ja lipputangon Uljas Petter. Jopa päärakennuksen huoneet ja ikkunat oli kaikki nimetty. Topeliuksen huoneen nimi oli Ora Labora ja itäisimmän ikkunan Aurora.

Elämä Koivuniemessä ei kuitenkaan sujunut Topeliuksen suunnitelmien mukaan. Topelius oli toivonut löytävänsä Koivuniemestä huomaamattoman piilopaikan, mutta tämä toivomus osoittautui vaikeaksi toteuttaa. Karu arkipäivä muistutti pian itsestään. Koivuniemen kunnostustyöt nielivät paljon rahaa ja samaan aikaan piti vielä maksaa palvelusväen palkat ja elättää perhe. Koivuniemen kaunis luonto inspiroi kuitenkin Topeliusta ja sai hänen kirjallisen luomisvoimansa taas puhkemaan kukkaan.

Alkuvuodesta 1879 Topelius lähetti kustantamolleen suunnitelman useiden julkaisemattomien kertomusten julkaisusta ja monta kirjallista työtä pantiinkin alulle. Neiti Bertha Langhoft palkattiin puhtaaksikirjoittamaan novelleja, tyttäret Toini ja Eva puhtaaksikirjoittivat virsitekstejä ja virsikirjakomitean pöytäkirjoja. Topelius itse muokkasi kertomuksiaan ja oikoluki Lukemisia lapsille -kirjasarjan viidettä osaa.

Tammikuussa 1880 ilmestyi novellikokoelma Talvi-iltain tarinoita. Syksyllä julkaistiin vielä neljä teosta, näiden joukossa Kanervankukkia ja Lukemisia lapsille -sarjan viides osa.

Seuraavana syksynä valmistui toinen osa Talvi-iltain tarinoista. Alkuvuodesta 1882 Topeliuksen aikomuksena oli toteuttaa pitkäaikainen suunnitelmansa ja kirjoittaa historian oppikirja mutta hän ei päässyt tälläkään kertaa johdantoa pidemmälle. Syy oli yksinkertainen: Topeliuksella oli monta rautaa tulessa ja erilaiset toimeksiannot veivät kaiken hänen aikansa. Suuren osan Topeliuksen ajasta vei nuorten runoilijakokelaiden tuotannon lukeminen ja arviointi. Syyskuulta 1880 Topeliuksen diaarista löytyykin merkintä vastauksesta Verner Heidenstamille. Topelius kirjoitti, että Heidenstamista ”löytyy aidon runoilijan siemen”. Tästä kehkeytyikin kirjeenvaihto, joka antoi nuorelle runoilijalle rohkeutta jatkaa ja joka tuotti varmasti myös Topeliukselle sekä iloa että mielihyvää. Topeliuksen työhuone oli täynnä kirjoja ja siellä aurinko kimalteli ja leikki kuurupiiloa kukkien, kasvien ja taulujen kanssa. Topeliuksen kirjeenvaihto kasvoi alati. Kansan syvät rivit, niin tutut kuin tuntemattomatkin, kääntyivät Topeliuksen puoleen kirjeitse. Röyhkeimmät kärttivät peräti joulurunoja varta vasten perheenjäsenilleen omistettuina. Topelius hoiti itse laajamittaisen kirjeenvaihtonsa, eikä Östersundomin postinkantajan virka tuohon aikaan ollutkaan laiskan miehen toimi.

Kevättalvella 1883 kustantamo valmisteli uudistettua laitosta Välskärin kertomuksista Carl Larssonin kuvituksin. Samaan aikaan tehtiin uudistettua laitosta Maamme kirjasta. Seuraavana vuonna ryhdyttiin uudistamaan teosta Luonnon kirja. Vuodenaikojen vaihtelu ja sen merkit luonnossa olivat aina olleet Topeliuksen sydäntä lähellä. Seuraavana vuonna ilmestyi seitsemäs osa Lukemisia lapsille -sarjasta.

Elokuun lopussa vuonna 1885 Koivuniemeen saapui arvovieraita. Runoilija Carl Snoilsky vaimoineen oli ensi kertaa vierailulla Suomessa ja ohjelmaan kuului käynti Topeliuksen luona. Vieraiden joukossa olivat myös runoilija Karl A. Tavaststjerna ja yliarkkitehti Theodor Decker, joka oli suunnitellut Sipoon uuden kirkon ja Östersundomin kartanon päärakennuksen. Koivuniemen suuressa salissa vieraat otti vastaan rouva Emilie omassa tuolissaan istuen. Hänen terveytensä oli nopeasti huonontunut ja muutamaa kuukautta myöhemmin hän ”nukkui pois ikuiseen valoon” niin kuin Topelius asian ilmaisi kirjeessään tyttärelleen Ainalle. Vuonna 1889 ilmestyneeseen runokokoelmaan Kanervia sisältyy runo Noli me tangere, jossa Topelius vähäeleisesti ja mestarillisesti pukee sanoiksi surumielisen kaipauksensa.

Vähitellen Topelius palasi kirjallisen työnsä pariin. Topeliuksen Toini-tytär työskenteli toimittajana lastenlehdessä nimeltä Nya Trollsländan ja näin Topelius sai tilaisuuden julkaista lapsille suunnattuja tekstejään. Lehdessä ilmestyi mm. Florion ja Unda Marinan satuja, Laulu Rahjuksesta, Salametsästäjät, Pyhän yön lapset ja satunäytelmä Tuhkimo. Useita näistä teoksista sisällytettiin myöhemmin Lukemisia lapsille -sarjan seitsemänteen ja kahdeksanteen osaan.

Kaiken yllä mainitun lisäksi Topelius sai idean kirjoittaa historiallisen kertomuksen kuningatar Kristiinan ajoilta. Kertomus sai myöhemmin nimen Tähtien turvatit.

Huhtikuun alussa vuonna 1886 Svenska Akademien myönsi Topeliukselle kultaisen kunniamerkkinsä. Paul Nyberg kertoo kirjoittamassaan Topeliuksen elämäkerrassa, että uutinen ”iski kuin meteori Koivuniemeen”. Palkinto antoi Topeliukselle uutta elinvoimaa mutta samaan aikaan Topeliusta vaivasi myös vaikea vatsakatarri ja lääkäri suositteli Topeliukselle kylpylähoitoa jossakin saksalaisessa kylpylässä. Palattuaan kotiin puoli vuotta myöhemmin Topelius tarttui taas kynään ja jatkoi kirjailijanuraansa kirjoittamalla joululeikin Lucian numerot Fruntimmerskolanin Lucianpäivän juhlaan. Tämän jälkeen Topeliusta työllisti jälleen Tähtien turvatit (ruotsinkielinen nimi oli ensi alkuun Planeternas skyddslingar, myöhemmin Stjärnornas kungabarn).

Syksyllä 1887 Topelius kirjoitti tunnetun joululaulunsa En etsi valtaa, loistoa, joka julkaistiin ensimmäisen kerran Publicist-klubin lehdessä Julqvällen. Runo tuo julki vanhenevan runoilijan ajatuksia joulun lahjoista ja rauhasta, valosta, luottamuksesta, toivosta ja uskosta. Jean Sibelius sävelsi musiikin tähän joululauluun vuonna 1895.

Sipoon vuosinaan Topeliuksella oli aivan erityinen suhde koulumaailmaan. Samana vuonna kun Topelius muutti Sipooseen, hänet valittiin juuri perustetun Östersundomin Kappelin kansakoulun johtokunnan puheenjohtajaksi. Tässä toimessa Topelius pysyi aina kuolemaansa asti vuoteen 1898. Koulusta tuli tienoon kulttuurikeskus. Vuosittain järjestettiin kaksi suurta tapahtumaa: Topeliuksen syntymäpäiväjuhlat 14. tammikuuta sekä kesäiset ulkoilmajuhlat. Topelius osallistui aina juhliin ja niistä tulikin paikkakuntalaisten suuresti arvostamia ja hartaasti odottamia tilaisuuksia. Syntymäpäiväjuhlissaan Topelius saattoi jakaa aakkospikkuleipiä tai -pipareita. Tämän arveltiin innostavan lapsia opettelemaan lukemisen jalo taito. Toisella kertaa Topelius jakoi ruo'on korsia, joita lapset käyttivät mustekynänvarsina. Tämän oli tarkoitus kannustaa lapsia kirjoittamaan. Ja luonnollisesti koulussa näyteltiin Topeliuksen näytelmiä. Usein Topelius itse istui salissa katsomassa harjoituksia. Topelius oli koulussa erittäin tervetullut vieras mutta Koivuniemessä, työpaikallaan, hän ei halunnut tulla häirityksi.

Syksyllä 1891 Topelius aloitti työt loistokkaan Finland i 19:de seklet teoksen parissa. Saman vuoden jouluksi julkaistiin seitsemäs osa sarjasta Lukemisia lapsille, johon sisältyi proosakertomukset Miten Jumala loi Suomen sekä erittäin topeliaaniset Räätäli joka ompeli yhteen Suomen ja Ruotsin sekä Miten rautatie sai seitsenpeninkulmaiset saappaat. Teoksessa julkaistiin myös jo aiemmin mainitut Florion ja Unda Marinan satuja, leikki Lucian numerot ja näytelmä Tuhkimo.

Kevät 1892 kului rauhaisasti Topeliuksen työstäessä teosta Finland i 19:de seklet. Tässä teoksessa Topelius sai vielä kerran kirjoittaa rakastamastaan aiheesta: Suomenmaasta ja sen kansasta. Teoksen 360 sivusta Topelius kirjoitti lähes neljäsosan. Elokuun lopussa ”maa” oli saatettu painokuntoon, kun taas puolet ”sen kansasta” oli yhä vain mustetta pullossa.

14. tammikuuta 1893 Koivuniemessä juhlittiin Topeliuksen 75-vuotispäivää. Topeliuksen syntymäpäivä oli säkenöivä talvipäivä; lumikinokset kohosivat lähes ikkunalautoihin ja pakkasta oli -25 ºC. Siitäkin huolimatta ajoneuvo toisensa jälkeen pysähtyi Koivuniemen portaitten eteen; Topeliuksen omin sanoin: ”muutamia punaisia neniä ja jäätyneitä jalkoja, jotka kaipasivat lämpöön takkatulen ääreen”.

Helmikuussa 1893 Topelius vaihtoi työn Finland i 19:de seklet parissa uuteen hankkeeseen, joka oli Evankeliumi lapsille. Ajatus evankeliumista oli orastanut Topeliuksen mielessä jo pitkään. Esipuheessa Topelius kirjoitti seuraavaa: ”Kirkko puhuu lapsille samaa kieltä kuin aikuisille. Tämä väsyttää lapset ja sysää heidät pois.” Kun kirja oli valmistunut, Topelius sairastui pahanlaatuiseen vatsakatarriin, joka piti hänet vuoteenomana aina uuteen vuoteen 1894 saakka. Syntymäpäivää juhlistettiin tällä kertaa päivällisellä, jolle oli kutsuttu tusinan verran vieraita. Kukkia ja kortteja tuli tukuittain.

Syksyllä 1894 Topelius jatkoi Lehtisiä mietekirjastani teoksen työstämistä. Vaikka hän samaan aikaan kirjoittikin myös kertomusta Jungarin taru, syntyi mietekirjaan peräti 27 lukua.

Topelius työskenteli tässä vaiheessa koko ajan kiivaammin. Hän oli ahkera avustaja Finland-lehdessä sekä lastenlehdissä EOS ja Trollsländan. Häntä työllisti myös kahdeksas osa sarjasta Lukemisia lapsille. Kirjaan sisältyivät mm. kertomukset Tuttemuj, kaksi kappaletta Florion ja Unda Marinan satuja sekä näytelmä nimeltä Hyrrä, jonka teatteriesitykset Helsingissä saavuttivat suuren suosion.

Uuttera työnteko vuosina 1895 ja 1896 riudutti Topeliuksen terveyttä mutta hän tunsi silti voivansa paremmin ja alkoi syksyllä työstää historiallista kertomusta, joka perustui tositapahtumiin Uudessakaarlepyyssä sotavuosina 1808-1809. Historiallisena aineistona toimivat Topeliuksen äidin muistot ja paikallistraditiot. Teoksen nimi oli alkuun Vadet om ett fädernesland mutta muutettiin myöhemmin muotoon Örnen och Lejonet, jolla viittattiin Venäjän ja Ruotsisuomen vaakunoihin. Kertomus loppuu viestiin voitosta Siikajoella ja Venäjän armeijan vetäytymiseen.

Topelius kuoli Koivuniemessä 12. maaliskuuta 1898.

Sakari Topeliuksella oli keskeinen rooli suomalaisen kulttuurin ja yhteiskuntaelämän kehittäjänä. Hän ei ollut vain kynäilijä, lehtimies, kirjailija ja sadunkertoja. Hän oli tunnettu myös terävänä havainnoijana ja maamme keskeisenä kulttuuripersoonallisuutena.

teksti: Carl Petter Teckenberg