Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Olin varangi

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kirja on fiktiivinen kertomus suomalaisten heimojen miesten palvelusta itä-Rooman keisarin Varjagikaartissa. Kun tuntee suomalaisen uutta etsivän kansanluonteen, on vaikea uskoa että täällä olisi katsottu sivusta kun naapurit ohittavat rannikkomme ja tuovat tänne himoittuja tavaroita kaukomailta. Skandinaaviset Historian tuntijat pitävät nykyään mahdottomana että ilman suomalaisten heimojen myötä vaikutusta Viikinkien matkat olisivat olleet mahdollisia.Bysanttilaisuudella on ollut huono kaiku Läntisessä Euroopassa. Historian tutkimus on kuitenkin alkanut suhtautua tämän Itäisen- Rooman valtion toimintaan neutraalimmin. On todettu että mikään valtio ei voi rappeutua tuhatta vuotta. Bysantilla kuten kaikilla suurilla sivilisaatioilla oli omat nousu ja laskukautensa. Byrokratia oli johdonmukaista ja toimivaa. Armeija oli ajanmukainen ja hyvin johdettu. Bysantti toimi aikana jolloin sodat olivat vielä raaempia kuin nykyään.Historian tutkimus on viimeinkin alkanut tehdä oikeutta Bysantin sivistykselle ja valtiomies taidoille. Ennen Turkkilaisten Konstantinopolin valloitusta kreikkalaisia oppineita oli siirtynyt Euroopan Yliopistoihin. He olivat merkittävässä roolissa Renessanssin muodostumisessa erääksi Eurooppalaisen sivistyksen suunnannäyttäjäksi. Tämä oikein ajoitettu oppineitten lähtö esti kaikkia joutumasta Mehmet II lihamyllyyn. Hän säästi historioitsijat mutta teloitutti filosofit.Historian tapahtumia ei voida muuttaa, ne voidaan kertoa kuitenkin eri painotuksin ja kullekin vallanpitäjälle sopivaan muotoon. Kerrotaan Mehmet II katuneen sitä että hän antoi joukoilleen vapaan kolmen päivän ryöstöoikeuden valloitetussa kaupungissa. Hän näki ryöstöjen tuhot ja yritti parhaansa mukaan saada kaupunkiin talouden ja elinkeinoelämän edustajia. Jo hänen kuollessaan uudelleen nimetyssä Istambulin kaupungissa oli 80 tuhatta asukasta. Varjagi kirjalla olen pyrkinyt tuomaan esille taantuvan imperiumin ja kuinka tätä vanhasta valtiosta nakerretaan palasia joka suunna

Aiheet ja teemat

Päähenkilöt

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

307

Kustantaja

Kieli