Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

II etsivää ja afrikkalaisen temppelin mysteeri

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Kun Christian ja Pete joutuvat lykkäämään Saksaan lähtöä säiden takia, Pete keksii, että he voisivat lähteä sen sijaan Afrikkaan. Lomasta ei kuitenkaan tule mitään, sillä jo lentokoneessa alkaa kahden etsivän nenässä haista mysteeri, ja tällä kertaa se vaikuttaa aivan erinomaisen hankalalta selvitettävältä.

Onneksi pojilla on kuitenkin jälleen kerran onnea matkassa, ja vaikka roistoja loikkiikin esiin vähän väliä milloin mistäkin, pääsevät pojat poliisin avustuksella niskan päälle. Lopulta roistoja ei ole vapaana enää kuin yksi. Hän kuitenkin onnistuu livahtamaan.

Lopuksi, kun pojat ovat vanhempineen palaamassa Kristiinankaupungista kotia kohti, heidän syliinsä hyppää aivan yllättäen nelijalkainen karvakasa, jota Christian alkaa kutsua Essiksi.

Retkillä pohjalaisluontoon on odottamattomia seurauksia: niistä saavat alkunsa seikkailut Karijoen Susiluolalla, Kristiinankaupungissa ja Kauhajoen Pietarinkoskella. Kirjan kirjoittaja on 12-vuotias kurikkalainen Kristian Peltoniemi. Häntä kiinnostavat kuuluisat nähtävyydet, lukeminen, luonto ja eläimet. Tässä kirjassa ne yhdistyvät seikkailuksi, joka ulottuu Pohjanmaalta Afrikkaan ja Keski-Eurooppaan.

(Valmiixi)
Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

98

Kustantaja

Kieli

Sarjamerkintä