Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Vallien sisällä - vallien ulkopuolella

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Pakolaisleirillä Kotkan Kyminlinnassa eläneen Timo Tervosen kokoamista tarinoista toimitettu teos kuvaa pakolaisuutta Suomen itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä. Timo Tervonen oli kuusivuotias, kun hän vienankarjalaisen perheensä kanssa vuonna 1929 päätyi Kotkan Kyminlinnan pakolaisleirille. Vuonna 1922 Itä-Karjalan kukistunut kansannousu oli vain muutaman viikon aikana ajanut rajan yli Suomeen noin 11 000 pakolaista. Jo aiemmin maahan oli tullut niin venäläisiä, itäkarjalaisia kuin inkeriläisiä pakolaisia. Vuoden 1922 alussa pakolaisia arveltiin olevan yhteensä 33 500. Timo Tervonen vietti leirillä lapsuus- ja nuoruusvuotensa, ja lähti sieltä nuorukaisena talvisotaan vuonna 1939. Pakolaishuoltolassa eletyt vuodet poikivat paljon kertomisen arvoisia tarinoita. Ne Tervonen kokosi monisatasivuiseksi käsikirjoitukseksi, jonka hän vuonna 1991 luovutti Karjalan Sivistysseuralle. Kirja kertoo leirin elämästä ja ihmisistä. Arkisten kokemusten lisäksi läsnä on myös suurempia kysymyksiä ulkopuolisuudesta, juurettomuudesta ja yksilön osasta historian pyörteissä.
S. 439-451: Sanojen selityksiä.

Tapahtumapaikat

Konkreettiset tapahtumapaikat

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

454

Kieli