Luoksein jää

""Sukuni tarina on tarina eroista. Siinä erotetaan toisistaan ne, jotka olivat kerran toisilleen kaikki kaikessa, tai uskoivat olevansa. Lapset erotetaan vanhemmistaan: heidät lähetetään Ruotsiin, maalle sukulaisten luo, kesätyöhön kieltä oppimaan, leireille. Aikuiset jättävät toisensa tieten tahtoen."" Miten paljon kannammekaan mukanamme aiempien sukupolvien kokemuksia - tragedioita, riemua, arkea ja asenteita? pohtii Sofia Torvalds. Kaunokirjallisuutta hipovassa teoksessaan hän tähyää menneisyyteen ja näkee Fannyn, naisen joka hylkäsi kaksi poikaansa rakkauden vuoksi, hän näkee Augustin, renessanssimiehen joka selvisi länsirintamalta. Hän näkee myös Karinin, tytön joka oli melkein kotoisin linnasta, Ernstin, miehen joka särkyi palasiksi - ja monia muita. Suvun dramaattiset käänteet puhuvat vuoroin surua, vuoroin kauneutta. Kirjailija kääntää katseensa myös itseensä, lapsuuteensa 70-luvun pääkaupunkiseudulla ja ennen kaikkea äitiyteen tässä ja nyt. Taustalla laulaa alati kuolleiden äitien kuoro. Sofia Torvaldsin kauniin riipaiseva teksti tuo tapahtumat lähelle jokaisen lukijan kokemusmaailmaa: äitiys ei ole ennenkään ollut helppoa.