Teoksen nimi. Mikäli teos on julkaistu useammalla nimellä, näytetään ensimmäisen julkaisun nimi.

Wernerilandia

Tyyppi

romaanit
Tekijän nimeä klikkaamalla löydät teoslistauksen ohella lisätietoa kirjailijasta.

kuvaus

Wernerilandia kertoo Werneristä, joka syntyy perheeseen, jossa häntä ei rakasteta. Hänet diagnosoidaan autistiseksi 3-vuotiaana, koska hän ei opi puhumaan suomea, eikä ota kontaktia toisiin ihmisiin. Werneri päästää lähelleen vain pehmoelefanttinsa, Puppernikkelin.

Aina kun kotona on hankalaa, pojat pakenevat omaan todelliseen sielunmaisemaansa, Wernerilandiaan. Lopulta he muuttavat sinne kokonaan.

Kirjan kirjoittaja Heli Haavisto on koulutukseltaan hoitopedagogi. Hän on työskennellyt koulunkäyntiavustajana steinerpedagogisessa erityiskoulussa sekä alakoululaisten iltapäivätoiminnan ohjaajana. Hän on myös opiskellut luovaa kirjoittamista ja tutustunut monenlaisiin henkisiin virtauksiin.

Kaikkein tärkeimpänä hän pitää kuitenkin tavallisessa arjessa tapahtuvaa henkistä kasvua. Kirjalla hän haluaa lisätä suvaitsevaisuutta, anteeksiantoa ja universaalia rakkautta – ykseyttä – ymmärrystä siitä, että jokainen elävä olento on pohjimmiltaan yhtä toistensa kanssa.

(Valmiixi)

Aiheet ja teemat

Henkilöt, toimijat

Päähenkilöt

Alkukieli

Julkaisuissa alkukielinen julkaisu, 1. suomenkielinen julkaisu, eri käännökset ja mahdolliset muut käännökset.

julkaisut

Alanimeke

ajassa ajan sisällä

Ensimmäinen julkaisu

kyllä

Ilmestymisaika

Sivumäärä

230

Kustantaja

Kieli