Keskustelu

Sivupiirin käyttäjän arvio

4.2.2015

Noria on teemestarien sukua. On hänen vuoronsa ottaa vastaan suvun pitkäikäinen tehtävä. Isä esittelee hänelle "paikan jota ei ole", salaisen lähteen tunturissa. Heidän tehtävänsä on suojella ja vartioida lähdettä maailmassa, jossa veden kätkeminen on rikoksista pahin. Vesi kuuluu heidän mielestään kaikille, ei armeijalle, vaikka paikka on piilossa. Kylä on kuitenkin pieni ja maailma sen ulkopuolella levoton. Norian vanhemmat ovat erimielisiä siitä, mitä hänen pitäisi tehdä. Äiti haluaa hänen Xinginjiin mukaansa, koska kotona on liian turvatonta, isä taas pitää kotona, missä on vielä tarpeeksi rauhallista. Noria jää kotiin ja valmistuu teemestariksi. Isä kuitenkin sairastuu ja kuolee pois.

Noria kulkee myös Sanjan kanssa kylän reunalla olevalla jätemaalla, missä ihmiset etsivät käyttökelpoista muovia. He löytävät sieltä CD-soittimen ja myöhemmin CD-levyjä. Tutkimusretkikunta Hämärän aikakaudelta kertoo niissä, kuinka kielletyiltä mailta löytyy juomakelpoista vettä.

Sanjan perhe on sairas ja Noria auttaa heitä lähteen vedellä. Kuitenkin käy niin, että ulkopuolinen kyläläinen saa tietää lähteestä, jonka jälkeen teemestari Noria jakaa salaa vettä muille armeijan silmän alla. Vesirikos tulee ilmi ja oveen maalattu sininen ympyrä sulkee Norian ja kylän erilleen. Hän asuu kotona, missä tuntee kuoleman tarkkailevan häntä. Matka maailman reunalle ja puhtaan veden luokse jää tekemättä.

Teemestarin kirja on raskas ja hidas luettava. Teksti on runollista, surullista, rujoa ja vaatii keskittymistä. Tarinan maailma sijoittuu harmaaseen tulevaisuuteen, missä vesi on arvotavaraa ja annostelun alla. Entismaailmasta, eli meidän maailmastamme, ei tiedetä juuri mitään. Juoni pitää otteessaan surulliseen loppuunsa asti, mutta jättää häilyvän toivonkipinän kytemään.

Suosittelen ehdottomasti lukemaan, kirjassa on hälyttävän ajankohtainen teema. (Edis_ / Sivupiiri)

Tuomas Aitonurmi

10.4.2014

Dystopia-aiheinen spekulatiivinen fiktio on tällä hetkellä voimissaan. Itsekin tartuin suurella innolla pari vuotta sitten ilmestyneeseen Teemestarin kirjaan, sillä lajityypin teoksista on löytynyt viime aikoina todellisia helmiä.

Emmi Itärannan palkitussa esikoiskirjassa ei juuri selitellä, mitä on tapahtunut ja miksi vallitsevaan tilanteeseen on päädytty, siitä annetaan vain vihjeitä. Tämä tarjoaa mahdollisuuden ajatella tämän hetken maailman kulutuskäyttäytymistä ja luonnon kohtelua monipuolisesti yleiseltä tasolta. Pelkästään jo tästäkin syystä on hyvä, että Teemestarin kirja on tehty.

Kirjaa oli hyvin miellyttävä lukea sen kielen kauneuden ansiosta. Asioita kuvailtiin ajoittain jopa runollisesti. Toisaalta välillä pitkäksi venyneet kielelliset maalailut aiheuttivat sen, että silmät halusivat hypätä näiden kohtien yli sellaiseen, missä jotakin tapahtuu. Tapahtumien vähäisyys hallitsikin kirjan alkupuolta, mutta tämä osittain selittyi kirjan lopussa. Loppupuolella tapahtumat sitten etenivätkin vauhdilla ja kirjaa oli hankala jättää enää kesken.

Teemestarin kirja on hieno esikoisromaani ja kaiken menestyksensä ansainnut. Odotan mielenkiinnolla, mitä Emmi Itäranta kirjoittaa jatkossa.