Keskustelu

TuomasA

21.1.2021

Dorayaki-leivonnaisia myyvä, elämässään eksynyt Sentarō kohtaa mystisen, iäkkään Tokuen. Vanhus haluaa kovasti päästä töihin myymälään ja alkaa neuvoa, miten leivonnaisissa käytettävää paputahnaa saisi parannettua. Hämmentynyt Sentarō maistaa hänen tahnaansa, yllättyy positiivisesti ja ottaa Tokuen apulaiseksi, vaikka ihmettelee hänen käyristyneitä sormiaan.

Kertomus on kuin leivos, jossa maistuvat huolella valmistetun paputahnan vivahteet. Mukana on myös surullisia kohtaloita ja elämän pienten asioiden ihmettelyä, ja Tokuen tarina tarjoaa tärkeitä ajatuksia ihmisen paikasta elämässään. Taustalla kirsikkapuut hehkuvat värejään ja pudottavat lehtiään. Romaanissa kirkkaan selkeä kielenkäyttö lähinnä palvelee kertomuksen etenemistä. Tämä sopi minulle hyvin välipalakirjaksi. Japanilaista kaunokirjallisuutta on tullut luettua vain vähän, on mukavaa että sieltä muistetaan käännättää teoksia (muiltakin kuin yhdeltä kirjailijalta).

”Sentarō oli päätynyt vasten tahtoaan työhön, josta halusi vapautua mahdollisimman pian. Mitään muuta hän ei toivonut. Silti mielen valtasi nyt tyydytyksen tunne, kuin olisi kiivennyt kallion yli. Toisaalta hän tunsi hämmennystä. Olisi tehnyt mieli hurrata hieman, vaikka samalla kaikki tuntui merkillisen monimutkaiselta. Hän ei enää hahmottanut omaa asemaansa.” (s. 45)

”Vaikka pyrkisin elämään syyllistymättä mihinkään pahaan, ihmisten ymmärtämättömyys murentaa minut toisinaan.” (s. 131)