Päivän täky

Toimitukselta: Ajankohtaista | Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Mitäs nyt tehdään?

Mitäs nyt tehdään?

25.1.2023 | Jaa täky | Teostiedot
Saksalaisen elokuvaohjaajan ja kirjailijan Doris Dörrien (s. 1955) romaanin Mitäs nyt tehdään? (Tammi 2001, suom. Helen Taavila) kertojana on pönäkän keski-ikäinen ja keskiluokkainen Fred Kaufmann. Hänen elämässään kaikki on pinnalta katsoen kunnossa, mutta henkisesti hän on hukassa. Hänen pitkä avioliittonsa rakoilee ja Franka-tytär on hurahtanut epäilyttävällä tavalla buddhalaisuuteen. Franka on uhannut matkustaa tiibetiläisen ihastuksensa perässä Intiaan, joten Fredin on pakko lähteä vahtimaan tytärtään Rinpoche-laman buddhalaiseen luostariin Ranskaan. Siellä hänen keskiluokkainen kyynisyytensä joutuu koetukselle. Pertti Lassila kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Dörrie osoittautuu, paitsi ironian ja komiikan taitajaksi, oikeaksi humoristiksi, jolla on tallella usko ihmiseen ja hänen mahdollisuuksiinsa kehittyä ja kasvaa. Se ei ole kirjallisuudessa liian yleistä.” ”Olen käynyt risti-istuntaan, joka osoittautuu tosi epämukavaksi. Yritän vaihtaa vaivihkaa asentoa, mikä aiheuttaa kiusallisen kovia ääniä: luut naksuvat, lattia narisee, tyyny kahisee. Kaikki muut ovat hiirenhiljaa. En tajua, miten he sen tekevät. Viiden minuutin päästä polvia särkee niin vietävästi että tekisi mieli huutaa. Vaihdan taas asentoa, ja nyt koskee selkään. Kun selkäsärky on jotakuinkin ohi, oikea jalka puutuu. Ajatukset pyörivät kokonaan sen ympärillä, kunnes hyttynen alkaa inistä korvan juuressa, ja minä hätyyttelen hyttystä puhaltelemalla ympärilleni. Sekin aiheuttaa melua tämän kunnioitusta herättävän hiljaisuuden keskellä. Särky kipuaa reiteen, vasen jalka tekee saman minkä oikea eli puutuu. Käännän rannetta nähdäkseni kellonajan. Ei ole mennyt kymmentäkään minuuttia. En kestä tätä. Claudia on kertonut mitä pitäisi tehdä: anna ajatusten lentää.”

Pitkä valotusaika

Pitkä valotusaika

19.1.2023 | Jaa täky | Teostiedot
Pauliina Vanhatalon (s. 1979) romaani Pitkä valotusaika (Tammi 2015) kertoo nuoresta Aarnista, jolla on vaikeuksia löytää paikkaansa 1960-luvun Oulussa. Hän päätyy äitinsä pakottamana työskentelemään tätinsä valokuvaliikkeeseen. Sieltä hän löytää kameroiden ja valokuvauksen maailman, ja myös suunnan elämälleen. Kuvaamisen kautta hän löytää oman herkkyytensä ja taiteilijan luonteensa. Paineita Aarnin elämään tuo kuitenkin hänen ystävänsä Teuvo, jolla on rahaa ja kiinnostavia kuvauskeikkoja ympäri maailmaa. Teuvolle elämä on helppoa, toisin kuin itsensä kanssa painiskelevalla Aarnilla. Kirsi Hietanen kirjoittaa blogissaan Kirsin kirjanurkka: ”Taiturimaisesti Vanhatalo puhaltaa henkilönsä, ennen kaikkea Aarnin, mutta myös sivuhenkilöt eloon. Aarnista ehtii tulla lukijalle rakas ystävä kirjan mittaan. Välillä häntä haluaisi ravistella huomaamaan, että onni on tässä, tämä kelpaa, SINÄ kelpaat.” ”Kadulla Teuvo räpsi surutta Leicallaan, tallensi filmille sen mihin katse tarttui, oli se sitten pientä tai suurta. Siinä missä Aarni kiersi tungokset kaukaa ja etsi näkymiä, joita hän voisi rauhassa ajatella ja sitten tallentaa, Teuvo hakeutui sinne missä ihmiset olivat. Oulun mellakoidenkin aikaan hän oli kulkenut keskellä käsirysyjä ja nuorisorinkejä, joissa olivat kiertäneet tupakat ja pullot, ja kaikki olivat antaneet hänen kuvata pelkäämättä mihin otokset myöhemmin päätyisivät. Aarni ei ollut löytänyt itsestään samaa luontevuutta. Kun hän oli nostanut kameran silmilleen, joku oli ollut heti nyrkit pystyssä utelemassa, mitä Aarni kuvasi ja ketä varten.”

Punainen kunniamerkki

Punainen kunniamerkki

11.1.2023 | Jaa täky | Teostiedot
Nuorena kuolleen amerikkalaisen Stephen Cranen (1871-1900) romaani Punainen kunniamerkki (WSOY 1956, suom. Kaija Kauppi) on sotakirjallisuuden elävä klassikko. Alun perin vuonna 1895 ilmestynyt teos sijoittuu Yhdysvaltain sisällissotaan ja kertoo tapahtumista nuoren miehen Henry Flemingin näkökulmasta. Teoksen kerronnassa etusijalla on taistelukuvausten sijasta Henryn sisäinen maailma: pelot, epäilykset ja muistot. Romaani kuvaa hienovaraisen psykologisesti tuleviin taisteluihin liittyvää jännitystä ja epäilyksiä oman psyyken kestävyydestä. Arvostelevan Kirjaluettelon Kerttu Manninen kirjoittaa: ”Stephen Cranen nyt jo klassilliseksi mainittu sotaromaani on merkillinen taidonnäyte, kun ajattelee, että sen kirjoittaja oli vain 24-vuotias ja lisäksi täysin vailla omia sotakokemuksia, sillä ne hän sai vasta myöhemmin sotakirjeenvaihtajana toimiessaan.” ”Hän toivoi sydämensä pohjasta, että olisi jälleen kotona, kulkisi loputonta kierrostaan talosta vilja-aittaan, vilja-aitasta pelloille, pelloilta vilja-aittaan, vilja-aitasta taloon takaisin. Hän muisti usein kironneensa kirjavaa lehmää sekä sen kumppaneita ja paiskineensa toisinaan lypsyjakkaroita. Mutta nykyiseen olotilaan verrattuna onnen sädekehä tuntui loistavan jokaisen lehmän pään ympärillä, ja hän olisi uhrannut koko mantereen kaikki messinkinapit, jos olisi voinut palata niiden luokse. Hän selitti itselleen, ettei häntä ollut luotu sotilaaksi, pohti vakavana sitä suurta eroa, joka oli hänen ja velhomaisina tulien ympärillä puikkelehtivien miesten välillä.”

Valkoinen joulu

Valkoinen joulu

21.12.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Pete Suhosen (s. 1967) episodiromaanin Valkoinen joulu (WSOY 2013) tapahtumat sijoittuvat jouluiseen Lauttasaareen. Postinkantaja Janne on ihastunut Café Mutterin Siljaan, joka puolestaan haaveilee huumeita diilaavasta Sebastianista. Mukana ovat myös alkoholisoitunut kirjailija Hän ja Sebastianin varakas isoisä Konrad. Tarina kerrotaan näiden viiden henkilön näkökulmasta. Kimmo Rantanen kirjoittaa Turun Sanomien arviossaan: ”Suhonen on jälleen liikkeellä satiirin hengessä. Rahanahneus, ihmisen julmuus, työelämän irtisanomisiin johtavat säästötoimet, yksinäisyys – monta on aihetta nauruun, ja vähän vakavampaankin pohdintaan.” ”Korvat luimussa jakoa tehdään, nopeasti pois kiireisten ihmisten pihoilta ja porraskäytävistä. Älä ammu viestintuojaa. Monen tekisi mieli. Enkä ihmettele, kun mietin päiväviemisiämme. Energialaskuja, Lindorffia ja muita langenneita vekseleitä, pulleita mainoskuoria, joissa houkutellaan autopalkinnoin tilaamaan yhä ohuempia asiakaslehtiä. Muinoin posti toi viestejä sen verran, kun tilattu oli tai nimeltä mainitut lähettäjät olivat vastaanottajalle matkaan laittaneet. Mainokset olivat niin harvinaisia, että ne olivat evankeliumia kuluttamaan opettelevalle kansalle. Ei silloin sanoma itsestään näyttöpäätteelle ilmestynyt. Ihminen vei viestin, ei kone. Omin käsin oli kirjekääreet avattava, paperia ja siihen painettua käsiteltävä. Viestin tunsi, sillä oli kouriintuntuva olomuoto. Posteljooni oli harvaan asutussa maassa myyttinen hahmo, yhdisti vaivojaan säästämättä kaukaisimmankin torpan yhteiskuntaan.”

Siddhartha

Siddhartha

14.12.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Herman Hessen (1877-1962) runollisen romaanin Siddhartha (Weilin + Göös 1984, suom. Aarno Peromies) ilmestymisestä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Saksassa syntynyt - mutta myöhemmin Sveitsiin asettunut - Hesse oli saanut innoituksen itämaiseen ajattelumaailmaan vanhemmiltaan, jotka olivat olleet lähetystyössä Intiassa. Teos hyödyntää ja mukailee monia intialaisia taruja, ja rakentaa niiden pohjalta kertomuksen itseään etsivästä brahmaanipapin kauniista ja lahjakkaasta pojasta Siddharthasta. Poika on tyytymätön elämäänsä ja kokeilee kaikkea (erilaisia uskonnollisia oppeja ja ajatusmalleja, rahaa, nautintoja), mutta tyhjyyden tunne säilyy. Lopulta vastaus löytyy minän ja maailman välisen ykseyden kokemuksesta. Osmo Kekäläinen kirjoittaa Kiiltomadossa: ”Hessen pelkistetty kerronta tuottaa lukijalle joitakin syvällisiä oivalluksen hetkiä, houkuttelee vertailemaan erilaisten elämäntapojen eettisiä asenteita, olematta ollenkaan komplikoitua tai akateemista.” ”Hitaasti puhkesi kukkaan, hitaasti kypsyi Siddharthassa oivallus, tietoisuus siitä, mikä oikeastaan oli viisautta, mikä hänen pitkällisen etsintänsä päämäärä. Se ei ollut mitään muuta kuin sielun alttiutta, kykyä, salattua taitoa ajatella ykseyden ajatusta joka hetki, keskellä elämä, tuntea ykseyden läsnäolo ja hengittää sitä sisimpäänsä. Hitaasti tämä puhkesi hänessä kukkaan, heijastui häneen Vasudevan vanhoista lapsenkasvoista: sopusointu, tietoisuus maailman ikuisesta täydellisyydestä, hymyily, ykseys.”

Pikkumusta

Pikkumusta

9.12.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Sanna Tahvanaisen (s. 1975) romaanin Pikkumusta (Otava 2016, suom. Katriina Huttunen) päähenkilönä on legendaarinen ranskalainen muotisuunnittelija Coco Chanel. 1920-luvulle sijoittuvan romaanin tapahtumat keskittyvät hänen uransa nousuvaiheeseen, jolloin hän lanseerasi mm. pikkumustan leningin. Chanel oli valtavan verkostoitunut ihminen, ja teoksessa vilahtaa aikakauden kulttuurielämän kovimpia nimiä ja muita kiinnostavia ihmisiä yhteiskunnan eri kerroksista. Elämäkertaa ja fiktiota sekoittava teos piirtää kuvan vahvasta naisesta, joka mullisti naisten pukeutumistyylin ja edisti tätä kautta feminismiä. Riitta K kirjoittaa Kirja vieköön! -blogissa: ”Minua ei haitannut ollenkaan etten tiennyt tarkkaan mikä on faktaa, mikä fiktiota. Viihdyin loistavasti Tahvanaisen mielikuvituksellisen fiktion pyörteissä ja taustalla olevan historian siipien havinassa.” ”Cocon mielestä on itsestään selvää että kun nainen kehittää parfyymin naisille, se tuoksuu aivan erilaiselta. Kuka nainen antaisi miehen valita itselleen vaatteita? Ei kukaan. Totta kai naisten on itse valittava oma parfyyminsa. Nykyään naiset käyttävät parfyymeja, jotka ovat saaneet lahjaksi miehiltä. Se on aivan väärin. Naisten on käytettävä tuoksua, josta he itse pitävät. Niillä jotka eivät käytä parfyymia ei ole tulevaisuutta. Nykyajan nainen ei valitse kukkaistuoksua, jos vaihtoehtokin on esitetty.”

Äärimmäisen onnen ministeriö

Äärimmäisen onnen ministeriö

30.11.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Intialaisen Arundhati Royn (s. 1961) toinen romaani Äärimmäisen onnen ministeriö (Otava 2017, suom. Hanna Tarkka) ilmestyi parikymmentä vuotta loisteliaan esikoisromaanin jälkeen. Kahden romaanin välissä Roy keskittyi Intian ihmisoikeustilanteen parantamiseen, Kashmirin itsenäisyysliikkeen toimintaan ja ympäristöasioihin. Hän kirjoitti näistä aiheista myös valtavan määrän esseitä ja tietokirjoja. Äärimmäisen onnen ministeriö on syvällä tässä samassa aihepiirissä. Intersukupuolinen Anjum ja taustastaan kärsivä muita tummaihoisempi Tilo joutuvat romaanissa kohtaamaan kastijärjestelmän armottomuuden ja yhteisön sisällä kytevän väkivallan. Taustalla vaikuttaa koko ajan Kashmirin tulenarka tilanne. Arla Kanerva kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Mutta toisinaan vastaan tulee teos, jonka kuvaus väkivallasta, vallasta ja julmuudesta herättää turtumuksesta. Ja niin pahalta kuin se tuntuukin, se on tarpeen. Arundhati Royn Äärimmäisen onnen ministeriö on tällainen teos.” ”Meluisasti jyristelevän bussin kyyditessä hiljaisia, liikkumattomia matkustajiaan yhä syvemmälle laaksoon ilmapiirin jännittyneisyys alkoi olla yhä kouriintuntuvampi. Viidenkymmenen metrin välein kummallakin puolella tietä seisoi raskaasti aseistettu sotilas valppaana ja vaarallisen kireän näköisenä. Sotilaita oli pelloilla, hedelmätarhoissa, silloilla ja holvirummuissa, kaupoissa ja toreilla ja katoilla, ja jokainen suojasi jotakuta toista koko pitkän matkan vuorille asti ulottuvassa verkostossa. Kashmirin tarunhohtoisen laakson jokaisessa kolkassa ihmiset olivat jonkun sotilaan kiväärin tähtäimessä, mitä he sitten tekivätkin – kävelivät, rukoilivat, uivat, kertoivat vitsejä, kuorivat saksanpähkinöitä, rakastelivat tai matkustivat bussilla kotiin.”

Melominen

Melominen

23.11.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Antti Leikaksen (s. 1967) esikoisromaani Melominen (Siltala 2011) kertoo yhteyspäällikkö Arto Jaakkolan luovimisesta työ- ja perhe-elämän ristipaineessa. Romaanissa liikutaan palavereiden ja kokousten maailmassa, mutta rinnalla kulkee koko ajan myös Arton pohdinnat elämästä ja filosofiasta. Teos venyy yhdenpäivänromaaniksi, kun raskaan työpäivän jälkeen Arton edessä on perheen pyörittäminen ja lapset, jotka eivät nuku. Antti Majander kirjoittaa Helsingin Sanomissa: ”Pelkästään kevyttäkin sanailua hänen esikoiseensa mahtuu, mutta parhaimmillaan Melominen on niin hauska että hirvittää. Hirvittää siksi, että kyse ei ole vain yksityisistä asioista. Nauru on yhteinen juttu ja Melominen siten silkkaa yhteiskuntapolitiikkaa.” ”Yhteyspäällikkö Jaakkola seisoo peilin edessä kannatellen oikealla lonkallaan perheen nuorinta, vuoden ikäistä Lotta Eveliinaa. Hänen lantionsa on työnnettynä kaarelle, jotta lapsen paino on mahdollisimman hyvin sen varassa. Hänen yllään on vihreä, lyhythihainen trikoopaita, joka on rinnasta ja olkapäiltä pahasti ryvettynyt. Silmämääräisesti arvioiden sotku on puuroa, mahdollisesti kaurasta tehtyä. Puuron seassa näyttäisi olevan mustikoita tai muita tummia marjoja. Jaakkolan silmälasit näyttävät sotkuisilta, samoin hiukset Jaakkolan päässä. Päälaen takaosassa tukka on harva. Jaakkolan vartalon pehmeää keskikohtaa puristaa Lotta Eveliinan oikea jalka, vasen kiertyy selän puolelle. Lotta Eveliinan vasemmassa nyrkissä on tiukan näköinen tukko Jaakkolan hiuksia. Jaakkolan vääntyneestä ilmeestä päätellen hiukset ovat toistaiseksi kiinni päänahassa korvan takana.”

Muistojen kerääjä

Muistojen kerääjä

16.11.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Irlantilaisen Cecelia Ahernin (s. 1981) romaanin Muistojen kerääjä (Gummerus 2017, suom. Terhi Leskinen) päähenkilönä on hoitokodin uima-altaan hengenpelastajana työskentelevä perheenäiti Sabrina. Hänen isänsä Fergus on menettänyt muistinsa aivoinfarktin seurauksena ja tytär joutuu setvimään isänsä tavaroita. Isän suuresta ja arvokkaasta marmorikuulakokoelmasta näyttää puuttuvan kaikkein kalleimmat. Sabrina yrittää yhden päivän aikana selvittää missä kadonneet kuulat ovat. Niiden etsinnästä tulee myös matka isän menneisyyteen ja persoonaan, joka ei ehkä ollutkaan niin tuttu kuin hän oli kuvitellut. Lukutoukan kulttuuriblogissa Krista kirjoittaa ”Teille jotka ehkä ajattelette Ahernin olevan hattaraa, suosittelen kuitenkin kokeilemaan vaikkapa tätä kirjaa: ihmeellisen syvällistä tarinaa, jota lukiessa kuitenkin hymyilee huomaamattaan useamman kerran.” ”Aluksi olen ymmälläni. Sitten minua alkaa ärsyttää se, että äiti ei ole koskaan kertonut minulle tästä kokoelmasta. Että näin suuressa arvossa pidetyt esineet on pakattu pois ja unohdettu. Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa isästä ja marmorikuulista, mutta se ei tarkoita, etteikö isä olisi voinut keräillä niitä. Tiedän, että hänellä oli salaisuuksia. Muistelen aivoinfarktia edeltänyttä miestä ja näen mielessäni liituraitapukuja, tupakan savua. Kuulen korvissani puhetta osakemarkkinoista ja kansantaloudesta, pörssikurssien nousuista ja laskuista. Radiosta ja televisiosta tuli aina uutiset tai jalkapalloa, ja viime aikoina hän puhui jatkuvasti autoista. Muistini syövereistä ei nouse mitään marmorikuuliin liittyvää, ja yritän sovittaa tätä kokoelmaa – tätä intohimoisen kiinnostuksen kohdetta – mieheen, jonka muistan lapsuusvuosiltani.”

Kielillä puhumisen taito

Kielillä puhumisen taito

9.11.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Nelli Hietalan (s. 1981) romaani Kielillä puhumisen taito (Aula & Co 2017) kertoo ärrävikaisesta nuoresta naisesta Sarasta. Suomen kielen hankaluuteen kyllästyttyään hän muuttaa Dubliniin, sillä englannin pehmeän ärrän hän osaa lausua hyvin. Siellä hän rakastuu ranskalaiseen Celineen, mutta kaikki ei mene niin kuin hän olisi toivonut. Hän palaakin viiden vuoden kuluttua takaisin Irlantiin selvittelemään asioitaan ja tunteitaan. Kahdessa aikatasossa kulkeva romaani keskittyy nuoren naisen identiteetin etsintään, jota Hietala käsittelee kiinnostavasti myös kielen kautta. Noora Yrttiaho kirjoittaa Kiiltomadon arviossaan: ”Kielillä puhumisen taito on pohjimmiltaan, kerrostensa alla kertomus kielestä ja sen vallasta.  Sara peilaa itseään ja identiteettiään täysin kielen kautta.” ”Ongelma voi vaikuttaa vähäpätöiseltä. Kysehän on yhdestä kirjaimesta, yhdestä viattomasta äänteestä, mutta kaikki jotka ovat joskus yrittäneet väistellä sanoja, tietävät millaisiin murikoihin kiertoteillä tulee kompastuneeksi. Kiertäessäni r-kirjaimia aloin huomaamattani karttaa myös asioita, joista en pystynyt puhumaan. En koskaan vetänyt päälleni anorakkia tai farkkuja, hakenut kioskilta irtokarkkeja tai apteekista Asperiinia. Minä käytin takkia ja hametta, söin makeannälkääni suklaata ja pääkipuun Panadolia.”

Äiti yö

Äiti yö

2.11.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Yhdysvaltalaisen Kurt Vonnegutin (1922-2007) syntymästä tulee ensi viikolla kuluneeksi 100 vuotta. Satiirisista teoksistaan tunnetun kirjailijan arvostetuimpia romaaneja on vuonna 1961 ilmestynyt Äiti yö (Tammi 1977, suom. Marjatta Kapari & Matti Santalahti). Romaani kertoo natsien propagandaosastolla työskennelleestä amerikkalaisesta näytelmäkirjailijasta ja kaksoisagentista Howard W. Campbellistä. Hän on sodan aikana suoltanut radioon amerikkalaisille suunnattua taidokasta natsipropagandaa, mutta on piilottanut juontojensa väliin salaisia tiedustelutietoja. Sodan jälkeen hän eristäytyy, mutta joutuu vuosien jälkeen syytettyjen penkille. Campbellin tunnustuksellisten muistelmien muotoon rakennettu romaani edustaa anarkistisesta irrottelustaan tunnetun Vonnegutin vakavampaa puolta. Hannu Sinisalo kirjoittaa Kirjavinkeissä: "Äiti yön näkökulma sotaan on mielenkiintoisen epätyypillinen. Howard W. Campbellin dilemma on, että miljardi ihmistä tuntee hänet tulenpalavana juutalaisia vihaavana natsina, ja vain kolme ihmistä tietää hänen olevan toisella puolella. Tämän ongelman kanssa hänen on yritettävä elää elämäänsä, eikä se ole helppoa.” ”Koodikieli muodostui puhemaneereista, tauoista, korostuksista, yskähdyksistä ja näennäisistä takerteluista tietyissä avainlauseissa. Henkilöt, joita en kertaakaan nähnyt antoivat minulle ohjeet ja selostivat, missä lähetyksen lauseissa maneerien piti esiintyä. En tänä päivänä tiedä, millaista informaatiota kauttani kulki. Useimpien ohjeitten yksinkertaisuudesta voi päätellä, että annoin tavallisesti kyllä-ei -vastauksia kysymyksiin, jotka oli tehty vakoilukoneistolle. Aika ajoin, kuten Normandian maihinnousun valmistelun aikoihin, ohjeeni olivat monimutkaisempia ja puheilmaisuni ja esitystapani kuulosti pahalaatuiselta molemminpuoliselta keuhkokatarrilta.Siinä koko hyödyllisyyteni liittoutuneiden asialle.”

Kuu huoneessa

Kuu huoneessa

26.10.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Annamari Marttisen (s. 1960) neljäs romaani Kuu huoneessa (Tammi 2009) kertoo kahden lapsen äidistä Katjasta, joka alkaa täyttää tyhjyyden tunnettaan erilaisilla luontaistuotteilla ja -hoidoilla. Hän kokeilee kaikkea mahdollista enkelihoidoista kristalleihin ja iridologiaan. Katja liittyy myös porukkaan, jossa tavoitellaan henkistä kasvua kalliiden hoitojen kautta. Samaan aikaan kotona Katjan suhteet perheenjäseniin alkavat kiristyä ja kylmentyä. Leena Lumi kirjoittaa blogissaan: ”Marttisen romaani on eletyn oloinen nykypäivän selviytymistarina, johon monen on varmaan helppo samaistua. Ylimieliset saattavat naureskella kirjan Katjan ratkaisuja, mutta heiltä tekisi mieli kysyä, oletko koskaan kokenut oloa, jossa tuntuu kuin putoaisit syvään kuiluun?” ”Keskellä lattiaa paloi suitsuke. Se lepäsi pientä alustaa vasten ja siitä nousi ohut, viekoitteleva savukiehkura kohti kattoa. Kattoon lamppujen peitoksi oli viritetty vaaleanpunaista ja keltaista sifonkia. Lattialla tyynyllä istui nainen jalat harallaan ja ojennettuina eteen kuin alkulämmittelyä tekevällä tanssijalla. Nainen ei kuitenkaan näyttänyt tanssijalta, hän oli lievästi ylipainoinen ja keski-iän paremmalla puolella. Naisen lähellä nojasi mies ikkunaseinään. Erkka. Hänellä oli rennosti nilkka toisen päällä ja kädet ristissä rinnalla. Pää hieman kallellaan hän katsoi Katjaa pieni hymy huulillaan. Hänellä oli pitkähköt ruskeat hiukset huolettomasti ja poikamaisesti sekaisin ja tutkiva katse.”

Alkeishiukkaset

Alkeishiukkaset

12.10.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Ranskalainen Michel Houellebecq (s. 1958) on ollut pitkään Nobel-vedonlyöjien suosikki palkinnonsaajaksi. Kotimaassaan kirjallisuuden "pahana poikana" pidetty kirjailija on tunnettu yhteiskunnallisesti latautuneista romaaneistaan, joissa henkilöhahmojen pettymysten kautta kuvataan länsimaisen elämäntavan rappiota. Hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa Alkeishiukkaset (WSOY 2000, suom. Ville Keynäs) kertoo hippiäidin hylkäämistä velipuolista. Seksiriippuvaisen Bruno ja tunnekylmän työnarkomaanin Michelin kautta Houellebecq piirtää pessimistisen kuvan nykypäivän ihmisten tunne-elämän ja kommunikoinnin vaikeuksista. Runsaasti suorasukaisia seksikohtauksia sisältävä teos oli Ranskassa kohuttu, kehuttu ja inhottu myyntimenestys. Ville Hänninen kirjoittaa Kiiltomadossa, että ”Alkeishiukkasissa hän kyseenalaistaa seksuaalisen vapautumisen ja töräyttää melko suoraan, että jokainen edistysaskeleeksi nähty liike on tuottanut myös tahtomattomia sivuvaikutuksia.” ”Lapsena hän ei voinut sietää esineiden luonnollista rapistumista, särkymistä tai kulumista. Niinpä hän esimerkiksi säilytti vuosikausia pientä valkoista muoviviivoitinta, joka oli mennyt poikki. Hän paikkasi sitä yhä uudestaan teipillä. Lopulta viivoittimen ympärillä oli niin paksulti teippiä ettei se ollut enää suora eikä sillä voinut piirtää suoria viivoja, sitä ei siis voinut käyttää viivoittimena, mutta hän piti sen siitä huolimatta. Kun se katkesi uudestaan, hän teippasi sen taas kasaan ja pisti penaaliinsa.”

Lahjat

Lahjat

6.10.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Riina Katajavuoren (s. 1968) romaanin Lahjat (Tammi 2004) kertojana on kolmekymppinen Tuulia. Hän on kahden lapsen kotiäiti, mutta myös väitökirjaansa valmisteleva tutkija. Lämminhenkisen humoristinen ja viisas kirja koostuu lyhyistä luvuista, joissa kiireistä lapsiperhearkea elävä kertoja avaa vähitellen ajatuksiaan. Pitkäksi venähtävän hoitovapaansa aikana hän pohdiskelee äitiyttä ja uraa, menneiden ja nykyisten sukupolvien äitien valintoja sekä ympäröivän yhteiskunnan vaatimuksia. Maija Alftan kirjoittaa Helsingin Sanomissa: ”Lahjat on merkillinen äitiyden kuvaus. Romaanin Tuulia ei ryve epätoivossa, ei sairastu psyykkisesti ja hän suhtautuu maailmaan huumorilla.” ”Lapset olivat haarniska. Oli helppo tavata ystäviä, kavereita, puolituttuja, lasten suojan alla. Lapset olivat akseli, jonka ympärillä katkonaiset keskustelut vatkasivat. Joskus harvoin, kun Tuulia tapasi äitiystäviään kahden kesken, oli tunnelma muuttunut, jopa vaivaantunut. Hän ei saanut lauseitaan lopetetuiksi, ne jäivät ilmaan. Kukaan ei keskeyttänyt; minne pantiin piste? Katsetta oli vaikea suunnata. Ei ollut lapsia määräämässä suuntaa, katseen kiintopistettä. Piti olla vakava, katsoa silmiin. Täytyi olla älykäs, johdonmukainen, mielenkiintoinen. Oli kaivettava uusi unohdettu puherekisteri naftaliinista. Lapsi ei pelastaisi keskeytyksellään hänen hapuilevaa lausettaan.”

Margaret Thatcherin salamurha

Margaret Thatcherin salamurha

29.9.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Viikko sitten kuollut brittiläinen kirjailija Hilary Mantel (1952-2022) muistetaan erityisesti hänen historiallisista romaaneistaan. Susipalatsista (2009) alkanut Thomas Cromwell -trilogia oli maailmanlaajuinen arvostelu- ja myyntimenestys. Novellikokoelma Margaret Thatcherin salamurha (Teos 2017, suom. Kaisa Sivenius) on teoksena vähemmän tunnettu, mutta aiheutti ilmestyessään kohun kirjailijan kotimaassa. Niminovelli koettiin tietyissä piireissä rienaavana ja BBC:n kuunnelmasovitus poliittisuutensa vuoksi sopimattomaksi. Kirjailijan nuoruuden fantasiaan perustuva novelli sijoittuu vuoteen 1983 ja keskittyy IRA:n salamurhaajan ja keski-ikäisen naisen väliseen keskusteluun. Muissakin kirjan lyhyissä novelleissa on paljon aineksia Mantelin omasta elämästä ja ne ovat kielellisesti rikkaita, lähes runollisia. Jarkko Tontti kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Pienen sivumäärän ei kannata antaa hämätä. Näissä novelleissa jokainen lause ja sana on merkityksistä raskas. Hitaasti ja ajatuksella lukeminen palkitsee.” ”Jälkeenpäin tarkasteltuna tuntuu siltä, kuin olisi kulunut monta pitkää tuntia meidän istuessamme yhdessä makuuhuoneessani, hän klappituolissa liuku-ikkunani ääressä teemukillista käsissään pyöritellen, leskentekijä jaloissaan, ja minä sängyn reunalla – olin hätäisesti siistinyt sen vetäisemällä peiton päälle. Hän oli tuonut pusakkansa mukaan keittiöstä, taskut kaiketi täynnä salamurhaajan tarvikkeita. Kun hän heitti sen sängylle, se liukui saman tien lattialle. Yritin napata sen kiinni, mutta otteeni lipesi nailonkankaasta, se tuntui elävän omaa elämäänsä kuin matelija. Heivasin sen viereeni sängylle ja pidin kauluksesta paikoillaan. Mies seurasi toimiani laimean hyväksyvästi.”

Oton elämä

Oton elämä

21.9.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Claes Anderssonin (1937-2019) romaani Oton elämä (WSOY 2011, suom. Liisa Ryömä) kertoo ikääntyneestä kirjailijasta Otosta, joka tekee kirjoittamalla tiliä menneisyyden kanssa. Jatsia rakastava mies on luonut uraa myös poliitikkona ja kommentoi kyynisesti ajankohtaisia tapahtumia. Romaanista piirtyvä Anderssonin omakuva on samaan aikaan kepeän humoristinen ja traaginen. Oton tarina sai jatkoa kahdella yhtä hienolla romaanilla Hiljaiseloa Meilahdessa (WSOY 2016) ja Seuraavaksi Jätkäsaari! (WSOY 2019). Pekka Tarkka kirjoitti Otosta Helsingin Sanomissa: ”Tällainen on rakkauden ja kuoleman runoilija Andersson: herkkä ja karski, vakava ja hirtehinen, kaikkea yhtaikaa.” ”Otto istuutuu mustan Yamaha-flyygelinsä ääreen ja alkaa soittaa improvisaatioita Thelonius Monkin taivaallisesta balladista Pannonica. Hän uppoaa musiikkiin, kokeilee uusia sointukulkuja, unohtaa ajan ja paikan ja hymisee ja hyräilee (tiedostamattaan) samoja fraaseja joita soittaa. Hänet keskeyttää kännykkä, elämänkumppani soittaa Kalkutasta muistuttaakseen että kukat pitää kastella, sähkölasku maksaa, olla unohtamatta lapsenlapsen syntymäpäivää ja kehottaa ylipäätään elämään raitista ja rahapeleistä puhdistettua elämää. Oton transsitila haihtuu kuin taikaiskusta. Hän kerää keittiöstä erilaiset jätteet ja roskat, täyttää ison kangaskassin tyhjillä pulloilla ja lähtee autolla lähimpään viinakauppaan joka sijaitsee Tapiolassa, yhdessä kaupungin viidestä keskuksesta.”

Paratiisi

Paratiisi

14.9.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Virolainen Tõnu Õnnepalu (s. 1962) on yksi maansa rakastetuimmista ja arvostetuimmista kirjailijoista. Kotimaassaan hänen luetuimpia teoksiaan on kirjeromaanin muotoon rakennettu Paratiisi (Kirjokansi 2017, suom. Jouko Väisänen). Teos on lämminhenkinen rakkaudenosoitus Hiidenmaalle; sen luonnolle ja ihmisille. Ristnan niemellä sijaitseva pieni kylä on teoksen Paratiisi. Kirjan kertoja on aikanaan muuttanut kylästä pois, mutta palaa sinne seitsemäksi päiväksi kirjoittamaan ja muistelemaan. Pohdiskelevan ja filosofisen teoksen kieli on rikasta ja assosioivaa, ja siinä näkyy Õnnepalun tausta runoilijana. Tuglas-seuran sivuilla Mirka Ahonen kirjoittaa: ”Mutta vaikka tarina on henkilökohtainen ja sijoittuu nimenomaan Viroon, pieneen kylään Hiidenmaalla, se on samaan aikaan hyvin universaali kuvaus. Romaani onnistuukin kuvamaan meidän kaikkien Paratiisia, menneisyyden rakasta ja merkityksellistä paikkaa, jota kaivataan, mutta jota ei enää ole.” ”Mutta eikö paikkojen laita ole samoin kuin ihmistenkin? Sillä onhan monia, jotka ovat kauniita ja mukavia ja suurenmoisia, ja kun heitä katsoo, he ovatkin kauniita ja mukavia ja suurenmoisia ja heistä jokaista voisi rakastaa yhtä lailla, kuten tietysti voisi rakastaa myös vähemmän kauniita, mukavia ja suurenmoisia. Ja välistä rakastaakin. Mutta sitten on kuitenkin tietty ihminen. Ja tämä on täysin eri asia. Hän on aivan kuin elämän vesi ja aivan kuin juuri, joka sitoo syvän maailman yhteyteen, ja aivan kuin oma peilikuva, ja aivan kuin iltatuuli, johon ei koskaan kyllästy.”

Tyhjyyden ympärillä

Tyhjyyden ympärillä

7.9.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Aki Salmelan (s. 1976) kolmas runokokoelma Tyhjyyden ympärillä (Tammi 2008) sisältää runoja esineistä, makuasioista ja liikkuvan mielen tiloista. Tanssiva karhu -palkinnon voittanut teos on samaan aikaan kiehtovan älyllinen ja aistivoimainen. Proosarunojen rinnalla kokoelma sisältää aforismin kaltaisia tekstifragmentteja ja suomennoksia Aloysius Bertrandin (1807-1841) runoista. Kuisma Korhonen kirjoittaa Helsingin Sanomien arviossaan: ”Mutta vaikka Salmelan runot keskittyvätkin kielellisiin merkityksiin, niiden taustalla on sittenkin todellisuus – todellisuus joka lennättää meitä ja sanojamme kuin tuuli, irrottaa merkitykset juuriltaan ja viskoo ne villiin tanssiin.” "Puun varjo Myös puilla on tunteensa. Tunnet ne kun käyt kaarnaa vasten ja kuuntelet. Jokin kiertää kaiken sisällä, hiljaa, viileästi kuin päämäärätön vesi. Kuulet hitaita, syvään juurtuneita ajatuksia, joilla on syynsä. Tuuhean hengityksen verkko. Kuin avoimia käsiä jotka ojentuvat kohti taivasta, eivät pyytääkseen, vaan ylistääkseen, mitä? Vuodenaikaa, sadetta, joka tulee ja kastelee meidät – sade niin kuin tuhat nopeaa suudelmaa. Tuulta, joka tulee ja kampaa hiuksiamme kunnes kaikki on yhtä luonnon kanssa. Aurinkoa, aurinkoa tietysti. Millä puu ylpeilisi, ellei varjolla jonka se on heittänyt ylitsemme.”

Nuku!

Nuku!

31.8.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Belgialaisen Annelies Verbeken (s. 1976) romaani Nuku! (Avain 2006, suom. Titia Schuurman) on kertomus unettomuudesta ja sivullisuuden kokemuksesta. Parikymppinen Maya on turhaan yrittänyt kaikkea mahdollista nukahtaakseen ja päästäkseen normiyhteiskunnan rytmiin. Hän ei saa nukuttua yöllä eikä myöskään päivällä, ja alkaa vetäytyä sosiaalisista kuvioista. Onneksi hän löytää kumppanikseen toisen unettoman - viisikymppisen Benoitin, tarinan toisen kertojan. Romaani oli Verbeken esikoisteos ja valtava myynti- ja arvostelumenestys Belgiassa ja Hollannissa. Jari Olavi Hiltunen kirjoittaa Kiiltomadon arviossaan, että ”Vaikka kaunokirjan lähtöasetelmiin liittyvät elämänkysymykset saavat unettomilta kertojilta paljon epätoivoisia päätelmiä, Annelies Verbeke on onnistunut kirjoittamaan kauniin ja romanttisuudessaan puhuttelevan lukuromaanin.” ”Jo ensimmäisellä yöllisellä vaelluksellani päätin suunnata vihani niihin tuhansiin, miljooniin miehiin, naisiin ja lapsiin, jotka pimeissä, pehmeissä vuoteissaan katselivat verkkokalvojensa sisäpintaa, sielunsa kääntöpuolta. Huomenna heidän olisi vaikea herätä. He istahtaisivat unenpöpperöisinä keittiön pöytään tai vessanpöntölle. Miksei vaikka aamuäreinäkin, ikään kuin heillä nyt olisi jotain valittamista.”

Ruusulaakso

Ruusulaakso

25.8.2022 | Jaa täky | Teostiedot
Kaari Utrion (s. 1942) romaani Ruusulaakso (Tammi 1982) on kirjailijan historiallisten teosten joukossa poikkeus - aikalaiskuvaus juppien elämästä. Terävän satiirinen romaani kertoo menestyneestä yritysjohtajasta Tuire Talvisillasta ja hänen siskostaan. Samalla se on kertomus nopeasti vaurastuneen ja vapautuneen Suomen uudesta helsinkiläisestä eliitistä, juopottelevista poliitikoista, taiteilijoista ja seurapiiritoimittajista. Yleisradion 101 kirjaa -sivustolla kerrotaan, että Utrion ”teoksessa vähävarainen kansakunta pääsee mammonan ja yltäkylläisyyden makuun. Naisen aseman, työelämän ja alkoholilainsäädännön muutokset tarjoavat pohjan terävälle parodialle." ”Sitten kaikki oli muuttunut. Kaikki. He menestyivät. He saivat rahaa ja raha toi valtaa, ja valta oli se mitä heillä ei aikaisemmin ollut. He kostivat, kostivat, kostivat loputtomasti kaikkea sitä mitä olivat joutuneet kokemaan. He iskivät jokaisessa mahdollisessa paikassa, he pistivät jokaista johon heidän käärmeenkielensä pystyi. He liukuivat sädehtivästi hymyillen ja silmät täynnä mustaa vihaa juhlasta juhlaan, liikeneuvotteluista toiseen, ja antoivat piilun pudota aina kun heitä halutti. He käyttivät sukupuoltaan hyväkseen yhtä armottomasti kuin heitä itseään oli aikanaan käytetty.”

Sivut