EU:n kirjallisuuspalkinto 2019 Piia Leinolle

Ajankohtaista
23.5.2019

Toimitukselta: Kirjailija | Teema | Teos | Täky

Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto jaettiin Suomessa tänä vuonna Piia Leinolle romaanista Taivas (S&S 2018). Raati luonnehti kirjaa ajankohtaiseksi ja väkeväksi visioksi kulutusyhteiskunnan kestämättömistä valinnoista. "Taivas kuvaa 2050-luvun Helsinkiä, josta on tullut suljettu kaupunkivaltio. Sitä johtaa autoritaarinen hallinto, ja kansalaiset pyrkivät tulemaan toimeen ympäristökatastrofien seurauksien kanssa. Ainoa pakopaikka on riippuvuutta aiheuttava virtuaalitodellisuus. Leino onnistuu kuvaamaan tulevaisuuden maailman hienon vähäeleisesti ja ahdistavan uskottavasti."

Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon tarkoituksena on edistää eurooppalaisen nykykirjallisuuden näkyvyyttä. Palkinto on arvoltaan 5000 euroa. Suomen palkintoraatiin kuuluivat kustantaja Ville Rauvola (pj.), Akateemisen kirjakaupan myymäläpäällikkö Aki Järvinen, kirjailija Malin Kivelä, professori Anne Mäntynen ja kirjailija Sinikka Vuola. Suomen lisäksi palkinto jaettiin tänä vuonna 13 muussa Euroopan maassa. Seuraavan kerran Suomi on palkinnonjakovuorossa kolmen vuoden kuluttua.

Tuomas Aitonurmi / Kirjasampo

Lisätietoja:
Kustantamo S&S: EU:n kirjallisuuspalkinto Taivas-dystopialle