Valasratsastaja

Uusiseelantilaisen Witi Ihimaeran (s. 7.2.1944) romaani Valasratsastaja (Like 2003, suom. Mervi Hangasmäki) kertoo maorien mytologiaan perustuvan tarinan valaista ja ihmisistä. Kahu-tyttö kasvaa isänsä ja setiensä parissa, mutta hänen isoisoisänsä Koro ei hyväksy häntä, koska on toivonut suvun jatkajaksi poikaa. Kahu yrittää opetella maorien vanhoja tapoja, ja kun valaita alkaa kokoontua kylän rannoille kuolemaan, hän tuntee hetkensä koittaneen. "Tarinaa kertoo pääasiassa Kahun setä Rawiri, nuori mies joka tasapainottelee maailman kutsun ja perinteiden välimaastossa. Rawiri myös rakastaa pientä Kahua varauksetta ja ihailee tämän sinnikkyyttä mutta kummastelee tytön erikoisuutta", kerrotaan kirjasta Kujerruksia-blogissa. Valasratsastaja tunnetaan myös menestyneenä elokuvana. "Kultainen isäntä oli opettanut valasta harjaannuttamaan lihaksiaan ja jänteitään niin, että sen iholle muodostui kädensijat, joiden avulla ratsastaja voi nousta valaan pään päälle. Siellä lihakset muodostivat satulan ja kannukset. Ja kun valas sukelsi, se lukitsi isäntänsä nilkat vahvoilla lihaksillaan ja avasi pienen hengityskammion aivan hengitysaukon taakse."