Lola ylösalaisin

Päivän täky
26.2.2018
Lola ylösalaisin

Monika Fagergholmin (s. 26.2.1961) romaani Lola ylösalaisin (Teos 2012, suom. Liisa Ryömä) vie lukijansa pikkukaupungin salaisuuksiin, kipeisiin muistoihin ja julkisivun taakse. Tarina kietoutuu kahden väkivaltaisen kuolemantapauksen ympärille. Jana Morton palaa kotikaupunkiinsa seitsemäntoista vuoden jälkeen, sillä hänen on tarkoitus osallistua ystäväpiirin kutsuille, mutta yllättäviä käänteitä on tiedossa. Tunteet, tapahtumat ja kerronnan kieli kietoutuvat yhteen pienen yhteisön kuvauksessa, jota on verrattu niin Twin Peaksiin kuin Peyton Placeen. "Fagerholmin kuvaustapaan, visuaalisesti toimivaan kielelliseen energiaan sisältyy demonisia piirteitä. Arkirealismin yksityiskohdat ikään kuin tempautuvat yhtäkkiä maagisiin kuviin ja asetelmiin, jotka eivät ole lopulta kenenkään hallittavissa", kuvattiin Savon Sanomien arviossa. Teoksesta on tehty myös tv-sarja. "Taiteilija siinä patsaspuistossa joka näyttää väenkokoukselta – kivi-ihmisiä, valkeita ihmisiä. Ja kivipatsaiden seassa istui taiteilija itse pahalla päällä ja valitti pikkukaupungin pikkumaisuutta, näkemysten, perspektiivin puutetta – ja omaa kaipuutaan esimerkiksi sille Indonesian saariston ihanalle saarelle jossa hän viettää osan talvikaudesta vaimonsa Suritin kanssa; tämä on yhtä hapan kuin hänkin. Ainakin näyttää siltä – piskuinen ja rutikuiva, erityisharrastuksena 'design ja sisustaminen'."

Lola ylösalaisin
Kaikki täyt